Jukka ja Sisko Nissinen: “Ortodoksikarjalaisuus on osa perheemme ekumeenista arkea”
Vieremäläisen Jukka Nissisen musiikissa folk-rock yhdistyy yläsavolaiseen kuplettiperinteeseen ja rajakarjalaiseen tarinankerrontaan. Jukan musiikissa arkisia tapahtumia ja ihmisen pienuutta tarkastellaan lämpimän hyväksynnän ja huumorin läpi. Ekumeenisessa perheessä kasvanut Jukka kertoo arvostavansa myös ortodoksikarjalaisia juuriaan.
Istumme Jukan äidin, Sisko Nissisen (os. Mantsinen) olohuoneessa kivenheiton päässä Vieremän keskustasta. Talo on osa vanhan maatilan pihapiiriä, jossa myös Jukka perheineen asuu. Sisko kertoo, että he kuuluvat hänen äitinsä Veera Mantsisen (os. Kasa) kautta maineikkaaseen suistamolaiseen Iivana Onoilan runolaulajasukuun.
Jukka kertoo olevansa tietoinen oman sukunsa runolaulajaperinnöstä, mutta kieltää ottavansa siitä paineita.
– En ajattele omaa tekemistäni tuolta kannalta, vaikka olen soittoukoksi ryhtynytkin. Vaikka olen kyllä Vieremän kanteleyhdistyksen toiminnassa mukana. Suomen täyttäessä 100 vuotta ostin itselleni viisikielisen kanteleen, ja samoihin aikoihin myös tyttäreni innostui sen soittamisesta, Jukka kertoo.
Jukan musiikilla on linkki runolauluun myös Ylä-Savon kautta, sillä kalevalaisella lauluperinteellä on pisin tunnettu historiansa Savossa, Kainuussa ja Pohjanmaalla. Savossa 1800-luvun lopulla tallennetussa lauluperinteessä on nähtävissä savolaisen musiikin nykyisetkin erityispiirteet: huumori, ironia, kansanomaisuus ja Savon murre.
– Olen sitä mieltä, että korkeakulttuurinen tulkinta saa helposti pilattua koko kansanperinnemeiningin. Välillä tuntuu, että kansanmusiikki on edelleen sellaista jähmeää, eikä siinä ole mitään tässä ajassa elävää. Onneksi nykyään kanteleella saa soittaa muutakin kuin kansanlauluja.
– Kalevasta sensuroidut riettaat osat, siellä se todellinen kansanperinne on, Jukka lisää.
Jukka Nissinen kotimaisemissaan Vieremällä.
Pohjois-Savo on toiminut luovana kasvualustana monelle muusikoille. Samasta vahvasti verbaalisesta tarinankerronnan ja runolaulannan perinteestä ovat ammentaneet myös muut karjalaistaustaiset savolaismuusikot, kuten Juice ja Jaakko Teppo. Molempia kuunneltiin myös Nissisten perheessä. Sisko myöntää osaavansa kaikki Jaskan laulut ulkoa ja myös Jukka tunnustautuu Jaakko Teppo -faniksi.
– Jaska osasi vain kolme sointua ja soitti ne aina samassa järjestyksessä, Jukka nauraa.
Sisko kertoo pyrkineensä tukemaan lastensa luovuutta kaikin mahdollisin tavoin. Lapsilla oli aina tusseja ja piirustuspaperia tarjolla, ja Jukka laitettiin pianotunneille. Perheen toisesta pojasta Jyrki Nissisestä tuli kuvataiteilija.
– Olen iloinen siitä, että äiti patisti minut opettelemaan pianonsoittoa. Nyt kun olen itsekin kasvattaja, niin olen saanut huomata, että lapset eivät tee mitään ilman pientä pakottamista, Jukka toteaa.
Yläasteella Jukka rupesi kuuntelemaan rokkia ja soittamaan kitaraa. Muutakin musiikkia tuli mukaan kuvioihin. Nirvana, Sex Pistols, Beatles ja Wigwam. Beach Boysien Pet Sounds. Sibelius. Queen.
– Ei minulla mitään perinnöllisiä taipumuksia musiikkiin ole, kaikki on tullut oman innostumisen ja opettelun myötä. Kolmenkymmenen vuoden harjoittelun jälkeen uskallan väittää, että soitan kitaraa hyvin, Jukka toteaa.
Sisko myöntää, että ei varsinaisesti kuuntele Jukan musiikkia, vaikka tuotannosta löytyy monia lempikappaleita. Tieto Jukan uusista julkaisuista kulkee hänelle usein tuttavien kautta.
– Odotan pienellä jännityksellä, että mitä sieltä milloinkin on tulossa, Sisko vitsailee.
– Jokin aika sitten Iisalmen Sanomissa oli juttu Jukasta ja hänen soittajakaveriensa Perseenpyyhkijät-yhtyeestä. Kyllä sitä nimeä Iisalmen Evakkonaisten piirakkatalkoissa kummasteltiin. Eikä yli yhdeksänkymppisille auta perustella miksi se on ihan hyvä nimi, Sisko nauraa.
Leskeksi muutama vuosi sitten jäänyt Sisko asuu Jukan perheen kanssa samassa pihapiirissä.
Ootko sä lukenu Klingee?
Lukion jälkeen Jukka muutti Helsinkiin opiskelemaan englantia, musiikkitiedettä ja Pohjois-Amerikan tutkimusta.
– Siellä etelässä tahallaan esitti juntimpaa kuin oli. Että ootko sä lukenut Klingee. Sanoin että en ole, ihan vaan kuin ärsytti ne ihmiset. Sitten muutin takaisin Vieremälle, ja onhan tämä junttikylä.
– Tai kirjoita siihen jotenkin kauniimmin, vaikka että Vieremä on viehättävä agraarimiljöö, Jukka vitsailee.
– Täällä kun joku tulee vastaan sillä ajatuksella, että mitteepä taeteilija, niin sitä vetää vaan baskerin enemmän vinoon. Että mitäpä tässä. Ihan vaan tuota Klingeä pohdiskelen.
Jukka kertoo tehneensä kääntäjän hommia 20 vuotta, nykyään harvakseen.
– Olen siirtynyt urallani Vieremän kirjastoauton kuljettajaksi, koska tekoäly on muodostanut tiettyjä haasteita käännösalalla tienaamiseen, Jukka muotoilee.
– Se on mukavaa hommaa ja aitiopaikka ihmisten tarkkailuun. Olen ruvennut lukemaan itsekin klassikkoja, kuten Sota ja rauha ja Sieppari ruispellossa. Ja eiväthän ne huonoja ole olleet.
Jukkaa on pyydetty mukaan paikallispolitiikkaan eri puolueiden toimesta, mutta turhaan.
– En pysty enkä halua organisoitua minkään aatteen taakse. En vaan pysty olemaan tarpeeksi monen kanssa samaa mieltä, mutta en siitä huolimatta hirmu monen kanssa riitele, Jukka kuvailee.
Anarkia ja ajatuksenvapauden arvostus näkyy myös Jukan musiikissa, joka onnistuu ottamaan kantaa sortumatta julistamiseen. Asioita lähestytään epäsuorasti ironialla ja huumorilla höystettynä.
– Jos joku rupeaa sormi pystyssä opettamaan, niin teen uhallanikin päinvastoin. Että älä käy neuvomaan. Minusta viesti menee perille parhaiten silloin, kun siihen jää tilaa jokaisen omalle oivallukselle, Jukka tiivistää.
Ihmiset näkee terävimmin ulkokehältä
Jukan sanoituksista muodostuu kuva tarkkailijasta, joka on jollakin tavalla irrallaan kaikesta ja ehkä juuri sitä kautta kykenee myös itseironiaan. Jukka myöntää, että ihmisten tarkkailu ja havainnointi ei onnistu, jos on aina kaiken keskiössä. Tarkkaillakseen pitää olla monella tapaa vähän sivussa, välillä myös itsestään.
Teräväkynäisen tarkkailijan havainnoista syntyy tekstejä, joissa vaikeitakin asioita pystytään käsittelemään arkisten tilanteiden ja huumorin läpi. Jukka kertoo, että sanoitukset syntyvät silloin kun niiden tekemiselle on aikaa. Yksi sivu ylhäältä alas on kahden minuutin biisi, aukeama neljän. Jukan omia suosikkisanoituksia ovat Lenkillä, Aamulla saunaan ja Robottilintu.
– Jotkut biisit tulevat kuin salama kirkkaalta taivaalta, mutta lopputuloksesta sitä ei huomaa. Ihan tekemällä tehtyjä lauluja, eihän niitä koskaan saa edes valmiiksi, Jukka kertoo.
Jukan fanikunta koostuu kaikenlaisista ihmisistä, mutta huumori vetoaa yleisöön aina eniten.
– Se sellainen syvällisempi kama, sitä arvostavat sellaiset ihmiset, jotka eivät ole ääneen niitä toiveitaan huutelemassa. Ne seisovat vaan sivussa ja toivovat, että jospa se tänään sen oman suosikkibiisin laulaisi, Jukka kertoo.
– Kajaani on sellainen, jota toivotaan usein, Jukka lisää.
Eikä ihme, tiivistyyhän kyseisessä laulussa yläsavolaisen tarinankerronnan parhaat puolet: hetken havainnointi, liioittelu, juttujen lumivyörymäinen paisuminen ja Jaakko Tepon lanseeraama käsite, savolainen putkivittuilu.
Kaeken takana on äet.
Kristus nousi kuolleista 152 kertaa
Sisko kertoo huomioineensa lapsiensa kasvatuksessa myös ortodoksisuuden, vaikka perheen lapset kastettiin luterilaisiksi. Lapset osallistuivat molempien kirkkojen jumalanpalveluksiin ja iltarukoukseksi lausuttiin Isä meidän lisäksi myös Taivaallinen kuningas. Siskon nuorimmainen lapsi Johanna Nissinen liittyi myöhemmin ortodoksisen kirkon jäseneksi, ja myös hänen tyttärensä on kastettu ortodoksiksi.
– Otin lapset yhden kerrallaan mukaan pääsiäisyön jumalanpalvelukseen. Jukan ohjasin ylös kirkon parvelle kynän ja paperin kanssa ja pyysin häntä kirjaamaan kuinka monta kertaa kolme ja puoli tuntia kestävän palveluksen aikana lauletaan Kristus nousi kuolleista, Sisko nauraa.
– 152 kertaa, Jukka muistaa.
Ortodoksisuus ei ole Jukan mukaan hänelle täysin vierasta, mutta ei kuitenkaan ihan sitä omaakaan. Äidin puoleisessa suvussa ja sisaren perheessä ortodoksikarjalaisuus näkyy edelleen vahvasti.
– Kaikilla enoillani on ikonit nurkissa. Enoni Erkki Mantsinen puhuu sujuvaa karjalan kieltä ja laukoo karjalankielisiä vitsejä. Siinä porukassan tunnen oloni hyvin luterilaiseksi, mutta toisaalta taas varmasti ortodoksisemmaksi kuin moni muu, Jukka muotoilee.
Sisko kertoo, että vanhemmiten Veera-äidiltä opittuja karjalankielisiä sanoja tulee koko ajan enemmän mieleen.
– Yksi päivä ripustin verhoja ja meinasin kaatua, niin ensimmäisenä tuli suusta tuli Hospodissat ulos, Sisko nauraa.
Sisko kertoo ohjeistaneensa poikaansa uskonnon suhteen hyvin vähän. Ainoa ohje, minkä hän muistaa antaneensa liittyy siihen, että mitä vaan saa laulaa, mutta Jumalaa ei saa pilkata.
– Eipä nyt ole tarvettakaan ollut. Rumien sanojenkin käyttö on hyvin pientä, yksi ruma sana per levy korkeintaan. Juice puhui paljon hävyttömämpiä ja pääsi presidentin linnaankin, Jukka toteaa.
Jukan musiikissa on nähtävissä jonkinlainen kirkollinen tai vähintäänkin olemassa olemisen suuria kysymyksiä sivuava teema. Tuotannosta löytyy esimerkiksi Kirkonpolttaja, Luulit mua uskovaiseksi, Leikkijeesus, Je Suis Jesus, Elämän tarkoitus ja Taivaallinen olento.
– Ei niissä lauluissa mitään saarnata eikä toisaalta piilotellakaan, ne vain ovat sitä mitä ne ovat. Kyllähän itse kuulun kirkkoon ja käynkin joskus kirkossa. Kuten Luulit mua uskovaiseksi -biisissä lauletaan, olen tapakristitty. Harvoin sitä kukaan on joko hurmoshenkinen saarnaaja tai täysateisti, totuus on usein jossakin puolivälissä, Jukka toteaa.
Sisko on samaa mieltä. Hänen suhteensa kirkkoon on lämmin, mutta arkinen.
– Minä vaan tykkään ihan valtavasti meidän ortodoksisesta kirkostamme, enkä ole sekuntiakaan miettinyt uskonnon vaihtamista. Kerran yksi vanhaisäntä minulta uteli, että vieläkö olin ortodoksi. Kyllä minun teki silloin mieli vastata, että vieläkö sinä olet luterilainen, Sisko kertoo.
– Minua ei ole myöskään koskaan nimitelty eikä kiusattu uskonnon tai karjalaisuuden takia, Sisko lisää.
Samassa pihapiirissä asuvat Nissiset ovat paljon toistensa kanssa tekemisissä, joten ortodoksikarjalaiset perinteet siirtyvät arkisen elämän kautta myös seuraavalle sukupolvelle.
– Toivottavasti siitä karjalaisuudesta jää jokin häive lapsenlapsille. Vähintäänkin haluaisin, että he muistavat mistä meidän sukumme on tullut ja ymmärtäisivät evakkotaipaleen, Sisko toivoo.
Jukan tuotannossa ortodoksikarjalaisuus näkyy tarinankerronnan tavoissa, mutta toistaiseksi ei vielä aiheissa.
– Siellä ei taida olla vielä varsinaista Karjala-teemaa, mutta äkkiäkös sellaisen kehittää, Jukka lupaa.
– Toisaalta Suomalaiset tarjoo kahvit, onhan siinä sellaista karjalaista vieraanvaraisuutta.
