Jaakko ja Ilja Tepon musiikissa soi Suistamo
Ajomatka Suomen halki tuntuu kestävän ikuisuuden, mutta lopulta navigaattori ohjaa vaalean paritalon eteen keskelle joensuulaista pientaloaluetta. Talon puoliskoja asuttavat kansantaiteilija Jaakko Teppo ja hänen vanhin poikansa Ilja Teppo perheineen.
Hetken koputtelujen jälkeen ulko-ohi avautuu, ja ulos kurkistaa kaunis vaalea nainen. Onko tässä nyt Ruikonperän tarinoiden legendaarinen Pirkko?
Nainen myöntää iloisesti, että Pirkkohan hän on. Pirkon eli oikealta nimeltään Irmeli Tepon selän takana olkihattuun ja kirkasvärisiin henkseleihin pukeutunut puoliso Jaakko, tuttavallisemmin Jaska, toivottaa tervetulleeksi. Pöytään on katettu kahvia ja pullaa, ja pian paikalle ilmestyy myös Ilja.
Kansantaiteilijan tarina alkaa Ylä-Savosta Iisalmen Peltosalmelta, jonne Teppojen perhe päätyi sotien jälkeen asumaan. Jaakon isä sä Eino Teppo oli kirvesmies Suistamon Alatun kylästä. Äiti Helvi Ilona os. Räty oli syntynyt Lieksassa.
– Se meidän kyläyhteisö oli pelkästään suistamolaisia, joista suurin osa oli vanhoja naapureita Alatun kylältä, Jaska muistelee.
Arki sotien jälkeen oli monelle karjalaisperheelle raskasta. Monen miehen elämänhalu jäi rintamalle, eikä arjesta saanut sodan jälkeen enää kiinni. Evakkojen huumori ja yhteisöllisyys kuitenkin kannattelivat vaikeiden aikojen yli.
Karjalaisperheet kyläilivät jatkuvasti toistensa luona, ja monilla oli tapana pelata yömyöhään sököä pienillä panoksilla. Teppojen kodissa pelaamassa oli usein evakkoja Iisalmen seuduilta, kuten esimerkiksi Iisalmen ortodoksisen seurakunnan silloinen kanttori Juhani Karppanen.
– Muistan elävästi, miten voiton osuessa kohdalle Jussi puristi kätensä yhteen kohti taivasta ja huudahti kiitollisena, että “Ethän sie minnuu ole vielä unohtannu!", Jaska naureskelee.
Tarinoita Ruikonperältä
Römppäisen Veikko, Ontrei Malinen, Ryynäs-Topi, Hilma ja Onni ja monet muut muodostavat Jaakon tarinoiden värikkään kyläyhteisön, joka sijoittuu Ruikonperän kuvitteellisiin maisemiin Ylä-Savon perukoille. Jaskan tarinoissa toistuvat itäsuomalaisen elämäntyylin kulmakivet: mehtärahat, hienhajut ja salakaadot.
Jaskan luomien hahmojen taustalla on myös todellisia suistamolaisia persoonia ja tarinoita, joita Teppojen luona saunoneiden evakkomiesten jutut vilisivät.
- Ne karjalaisukot olivat kielellisesti lahjakasta porukkaa, joiden puhe oli täynnä värikkäitä ilmaisuja. Ne sitten tarttuvat minnuun ihan välittömästi.
Jaska kertoo, että omaa kieltään hän ei pidä erityisen savolaisena, vaikka häntä murremestarina pidetäänkin. Hänellä ei ole tarvetta eritellä karjalaisuutta tai savolaisuutta toisistaan, kun ne lomittuvat luontevasti niin kielessä kuin perinteissäkin.
–Isä oli taitava kielenkäyttäjä, mutta en koe itse olevani mikään savon murteen viäntäjä. Minun kieli on tämmöistä itäsuomalaisen murteen käyttökieltä, Jaska kuvailee.
Jaskan suosio on suurinta Itä-Suomessa, ja hänen huumoriaan voi olla vaikeaa ymmärtää hitaamman ajatuksenjuoksun ja suoraviivaisemman kerronnan Suomessa.
– Itäsuomalaisessa tarinankerronnassa valehtelu on se tärkein elementti. Valehtelu ja liioittelu, se että ossaa uskottavasti puhua ihan mitä sattuu. Ja nopeasti. Ja vittuilu on tietenkin savolainen erityistaito, varsinkin putkivittuilu eli se, että vittuilussa ei pidetä taukoa.
Jaakko on kerännyt sanataituruudellaan paljon kiitosta. Hän on voittanut sanoituksistaan arvostetun Reino Helismaa -palkinnon, ja hänet on jopa valittu vuoden seksikkäimmäksi miesesiintyjäksi vuonna -84. Viime vuoden lopussa Jaska sai elämäntyöstään opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän arvostetun Suomi-palkinnon. Kansantaiteilija kertoo ottaneensa 15 000 euron palkintosumman ilahtuneena vastaan.
– Tähän asti olen saanut pääasiassa palkintoja, joita ei voi syödä, ja joilla eikä ole muuta käyttöä kuin verkonpainona. Rahalla voi ostaa leipää, lääkkeitä ja lämmintä, Jaska toteaa.
Kansantaiteilijan tavaramerkkeihin kuuluivat lierihattu ja henkselit.
Menneisyydestä puhuttaessa Jaska heilauttaa kättään ja toteaa, että menneet ovat menneitä. Mitä sitä niitä muistelemaan. Sama pätee myös uskontoon. Vasemmistolaiseksi tunnustautuva taiteilija kertoo jättäneensä kaikki "höpöttelyhommat" kokonaan.
– Ennen olin ortodoksi, nykyään enää doksi, hän tiivistää.
Keskustelun edetessä alkaa paljastua, että perheen karjalaisin sielu löytyy Iljasta. Höpöhommia tai ei, perheen lapset on aikoinaan kastettu ortodokseiksi, ja Ilja kertoo olevansa kiinnostunut suvun karjalaisortodoksisista juurista.
– En ole varsinaisesti käynyt kotiseutumatkalla Suistamolla, mutta keikkailin aiemmin paljon Venäjällä ja myös luovutetun Karjalan alueella. Kerran kohti Petroskoita ajaessa havahduin, että tuossahan on meidän ukin kotikylän Alatun kyltti!
Karjalaisuus näkyy myös Iljan omassa musiikissa, joka on Jaakon musiikkia selvästi tunteellisempaa ja melankolisempaa. Musiikkia hän on opiskellut kansanmusiikkilinjalla Joensuun konservatoriossa. Aikaisemmin Ilja toimi solistina erilaisissa kokoonpainoissa, nykyään hän kiertää ympäri Suomea esiintyen sekä soolona että bändinsä kanssa. Muusikkouran lisäksi Ilja pyörittää Teppojen Funpandemia -tuotantoyhtiötä ja toimii myös käsikirjoittajana.
Vaikka Iljan repertuaariin kuuluu myös Jaskan musiikkia, hän ei suostu laulamaan vilttihattu päässään Savon murteella.
– Meitä poikia aina välillä vertaillaan Jaskaan, mitä on vaikea välillä käsittää. Jos olisin herkkä sen suhteen, se voisi olla rankkaa, mutta ei se ole koskaan minua häirinnyt. Pahin virhe olisi teeskennellä jotakin mitä ei ole. On vain yksi Jaakko Teppo, ja hyvä niin.
Ilja kertoo, että ajat eivät ole helppoja esiintyville taiteilijoille. Yleisö on entistä vaativampaa ja tarkempaa erityisesti huumorin suhteen.
– Keikoilla pitää nykyään miettiä tosi tarkkaan mitä sanoo. Yleisö reagoi nopeasti ja ymmärtää myös sanomiset helposti väärin, vaikka itsellä ei olisi mitään pahoja aikeita taustalla. Huumorista tulee rutiköyhää, jos aina pitää miettiä, että loukataanko tässä nyt jotakin.
Myös Jaskan mielestä liika varovaisuus tappaa huumorin.
– Ei huumorin ole tarkoitus miellyttää kaikkia. Onko elämä sitten ollut niin monelle pelkkää pumpulitanssia, että pienikin riitasointu tuntuu uhkaavalta? Elämän kirjon näkeminen ja kokeminen tuo suvaitsevaisuutta.
Jaakko ja Ilja Teppo kotona Joensuussa maaliskuussa 2023.
Jaska kertoo, että ilon tuottaminen muille ei ole tullut ilmaiseksi. Se on vienyt terveyden ja tuonut paljon muitakin huolia. Iisalmeen perustetun ilmaisjakelulehti Piällysmiehen konkurssi, kova keikkatahti ja taloudelliset huolet veivät kodin pois alta ja perheen sosiaalitoimiston asiakkaaksi. Aivoinfarkti 90-luvun puolivälissä lopetti Jaskan esiintymiset ja pisti elämänjärjestyksen uusiksi.
– Toisaalta kaikki tapahtunut on oma vika. En ole näissä hommissa ainut enkä viimeinen. Kiitollinen pittää kuitenkin olla elämälle, että saanut ellää tämmöisen elämän, Jaska toteaa.
Teppoja pohdituttaa myös tämän hetken vihan ja vastakkainasettelun kulttuuri. Jaska kertoo kuulleensa ryssittelyä lapsuudessaan Iisalmessa, ja sama ilmiö on toistunut nyt Iljan kohdalla, joka kertoo tulleensa ryssitellyksi kaupan kassalla puhuttuaan englantia vaimonsa kanssa.
– Viha ei ole koskaan rakentanut mitään. Ihmisen arvoa ei määritä kansallisuus, vaan se, mitä hän on toiselle ihmiselle. Jokaisella ihmisellä on mahdollisuus omilla teoillaan tehdä hyvää, Ilja toteaa. Hän kertoo myös yrittävänsä muistaa, että maailmassa on kaikesta huolimatta enemmän hyvää kuin pahaa.
– Hyvää uskominen antaa valoa elämään. Vaikka paha voi olla näkyvämpää, ei se tarkoita, etteikö hyvää olisi silti olemassa. Omaa onnellisuutta lisää myös se, että meillä on perheessä hyvät välit keskenämme, Ilja lisää.
Haastattelun lopuksi on vielä pakko kysyä jokaista Jaakko Teppo -fania askarruttava kysymys. Miksi juuri Pörsänmäki?
– Koska se on hauska sana. Vähän kuin Persemäki.
Ilja ja Jaakko Tepon haastattelu on tehty maaliskuussa 2023. Jaakko Teppo siirtyi tuonilmaisiin Joensuussa 26. helmikuuta 2024. Ikuinen muisto.
Jaakko Sakari Teppo. s. 16. helmikuuta 1953 Iisalmi – k. 26. helmikuuta 2024 Joensuu.
"Muistanpa sellasenkin tappauksen, että kylällä oli sellainen tuuli, Hulta-myrskyksi nimetty, että seittemäntoista porakaivoa kaatu yhen yön aikana. Pielaveen varikset lähti jalakasin Kuopion kaatopaikalle ojanpohjia myöten, kun eivät uskaltanu nousta ilimaan ollenkaan. Ja yöllä oli niin kylymä, että kun uamulla mänin liiteriin hakkaamaan halakoja, niin sahapukki siellä nosteli lämpimikseen jalakoja. Sano, että hän tulloo sisälle, jos ei ruppee kelit lämpiämään. Pirkko oli unohtanut huopatossut kuistille, niin halla oli vieny niistä varret."