Lapinlahden Pajujärvellä asuva Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni kertoo, että hiippakunnassa tärkeintä on toimivan jumalanpalveluselämän lisäksi hyvä ja sopuisa työyhteisö.

– Muuten kaikki energia menee keskinäisiin riitoihin sen sijaan, että mietittäisiin toiminnan kehittämistä ja tulevaisuutta. Tässä työssä pitää osata johtaa ja kannustaa muita ihmisiä.

Metropoliitta pitää karjalaisuutta hienona asiana, mutta muistuttaa että sen ei pitäisi kahlita kaikkia. Kirkosta pitää löytyä tilaa myös niille, joille karjalaisuus ei ole läheistä.

– Etnosentristinen ajattelu rajaa muita ulkopuolelle. Jos ortodoksikarjalaisuutta alkaa määrittää puhtaasti geneettisenä ominaisuutena, niin siinä helposti jää jäljelle vain muutama kriteerit täysin täyttävä ihminen, joita asia ei todennäköisesti kiinnosta lainkaan, Arseni nauraa.

Öllölän Pörtsämön kalmiston ikikuuset huojuvat navakassa sivutuulessa. Itkijä, kanteleensoittaja ja runolaulaja Lea Tajakan tummansinisen sarafaanin helmat liehuvat tuulessa, kun hän painaa liinan poskelleen ja alkaa vaimean karjalankielisen itkun. Tuntuu siltä kuin olisimme matkustaneet vuosisatoja ajassa taaksepäin. Näissä samoissa Karjalan maisemissa on itketty samoilla sanoilla jo satoja vuosia ennen meitä.

Lean juuret ulottuvat syvälle runolaulajien Karjalaan, Vornasten ja Shemeikkojen runolaulajasukuihin Korpiselkään ja Suistamolle. Hän kertoo syventyneensä itkuperinteeseen erityisesti omia vanhempiaan saattaessa ja hyvästellessä. Runolaulu ja itku tuntuivat kotoisalta heti alusta saakka.

– Vainajien muisteluperinteessä ja siihen liittyvissä tavoissa käsitellä surua on paljon edesmenneiden sukupolvien polvien viisautta.

Joulukuussa 1949 lakkautettiin kaikki luovutetulle alueelle jääneet 18 ortodoksista seurakuntaa. Laki Suomen kreikkalaiskatolisen (nyk. ortodoksisen) kirkkokunnan jälleenrakentamisesta annettiin tammikuussa 1950. Lain myötä valtio sitoutui rakentamaan uusien ortodoksisten seurakuntien tarvitsemat kiinteistöt, kuten kirkot, tsasounat ja kalmistot.

Kiuruveden Pyhän Nikolaoksen kirkko rakentui entiseen apteekkirakennukseen. Remontissa vanha kiinteistö pistettiin sananmukaisesti uuteen uskoon. Ikkunoita suurennettiin ja pääsisäänkäynnin paikka muuttui. Kirkkosalista poistettiin väliseiniä ja myös sen kattoa korotettiin. Kirkon sisätöistä vastasivat paikalliset yritykset ja käsityöläiset, ja peruskivi muurattiin helmikuussa 1956.

Kiuruvetiselle Leena Pietikäiselle ortodoksikarjalaisuus ei ole vain uskonto, vaan elämäntapa.

– Ei ole olemassa mitään tarkkaa rajaa sille missä uskonto ja elämä eroavat, vaan ne kulkevat aina yhdessä, Leena toteaa.

Leena korostaa kohtaamisten ja vuorovaikutuksen merkitystä ortodoksikarjalaisen identiteetin rakentumisessa.

– Joskus yksikin kosketus omiin juuriin riittää henkisen yhteyden oivaltamiseksi. Siinä jollakin tavalla konkretisoituu se minuus osana isompaa jatkumoa.

Markku Ylönen tai karjalaisittain Ylöin Marka merkittiin kirkonkirjoihin Ilomantsin Möhkön korvessa vuonna 1957. Opettajana työuransa tehneen Markun elämäntehtävä on ortodoksikarjalaisen kulttuuriperinnön ja karjalan kielen edistäminen. Sydäntä lähellä ovat myös Keski-Karjalan varhaiset karjalaisvaiheet. 

Markku toteaa, että ortodoksikarjalainen elää aina suhteessa yhteisöön ja sen traditioihin, ei vain omaan itseensä.

– Karjalaisuudesta häviää kaikki, jos se ei ole meidän yhteinen juttumme, yhteinen ilo ja suru. Karjalan kielen ja perinteet voi kyllä opiskella kirjoista, mutta ilman aitoa karjalaisyhteisössä syntyvää tunnetason sidettä kulttuuriperintöön ne jäävät tyhjiksi,

Mantsin saarella vuonna 1934 syntyneen Paula Rissasen (os. Ruohosen) soljuvassa kielessä kuuluu kaunis livvinkarjala. Salmista tuotu ortodoksikarjalainen kulttuuriperintö on siirtynyt myös Paulan tyttärelle, himmelitaiteilija Eija Koskelle.

Eija kertoo, että karjalais-ortodoksinen mystiikka, estetiikka ja pyhyys näkyvät vahvana hänen taiteessaan.

– Olen kiitollinen siitä, että saan ammatikseni luoda kauneutta ja sitä kautta koskettaa ihmisten sielua, Eija toteaa.

Karjalaistaustainen metropoliitta Panteleimon kertoo, että kieli ja kulttuuri ovat aina olleet ortodoksikarjalaisen vähemmistön henkinen voimavara.

Metropoliitan mukaan uskonnollisen identiteetin esille tuominen vaatii rohkeutta. Kirjallisessa tuotannossaan Panteleimon ei peittele omia ortodoksikarjalaisia juuriaan. Metropoliitan kirjoittaman suositun Koskijärvi-dekkarisarjan esikuva löytyy Vieremän Salahmin kylästä ja sen ortodoksiyhteisöstä.

Monen ortodoksikarjalaisen kaulasta löytyy risti, ja yksi suosituimmista malleista on epäilemättä Saurumin perinteinen ristimalli. Koska ristin historiasta ei löydy tietoa mistään, päätän suunnata kohti ristiä valmistavan Lumoava Finlandin tehdasta ottamaan asiasta selvää.

Päivän aikana paljastuu, että yrityksellä on ollut ristin valmistamisen lisäksi myös monella muulla tavalla merkittävä rooli ortodoksikarjalaisen kulttuuriperinnön säilymisessä.

Mestarikansanlaulaja, kanteleensoittaja ja Suden aika -yhtyeestä tuttu kansanmuusikko Liisa Matveinen on hyvä esimerkki ortodoksikarjalaisen musiikkiperinteen monimuotoisuudesta. Liisan mukaan perinteet saavat voimaa muutoksesta ja tulkinnanvapaudesta, mutta myös kyvystä arvostaa toiseutta.

Liisan vahva karjalainen identiteetti on lähtenyt rakentumaan jo varhaislapsuudessa Ilomantsissa. Liisan isänpuoleinen Matveisten eli Matvejeffien suku on yksi Ilomantsin vanhoista ortodoksisuvuista.

 Liisa kertoo, että ymmärrys omista karjalaista juurista ja itäisen lauluperinteen arvosta syveni musiikkiopintojen myötä.

– Siinä vaiheessa, kun kansanrunousarkistosta alkoi tulla omien sukulaisteni nimiä vastaan aloin ymmärtää, että vähättelemäni lauluperinne olikin arvokasta. Yhden Kalevalan olisi saanut muodostettua pelkästään Ilomantsin alueen runoista, Liisa kertoo.

Vieremäläisen Jukka Nissisen musiikissa folk-rock yhdistyy yläsavolaiseen kuplettiperinteeseen ja rajakarjalaiseen tarinankerrontaan. Jukan musiikissa arkisia tapahtumia ja ihmisen pienuutta tarkastellaan lämpimän hyväksynnän ja huumorin läpi.

Jukka kuuluu äitinsä Sisko Nissinen (os. Mantsinen) kautta maineikkaaseen suistamolaiseen Iivana Onoilan runolaulajasukuun. Sisko kertoo huomioineensa lapsiensa kasvatuksessa myös ortodoksikarjalaiset perinteet, vaikka perheen lapset kastettiin luterilaisiksi.

Ortodoksikarjalaisen yhteisön laulut ja tarinat kuuluvat yläsavolaisen kansantaiteilijan Jaakko Tepon ja hänen poikansa Iljan musiikissa.

Suistamolaistaustainen Jaakko Teppo on tunnettu värikkäästä kielestään ja humoristisista henkilöhahmoistaan, joiden edesottamusten ja näkemyksien kautta hän tekee teräviä huomioita suomalaisesta yhteiskunnasta ja sen ilmiöistä.

Rakastettu kansantaiteilija siirtyi tuonilmaisiin Joensuussa 26.2.2024. Ilja ja Jaakko Tepon haastattelu on tehty maaliskuussa 2023.

Ikuinen muisto.

Taipaleen feresi tai Taipale-feresi on yksi jälleenrakennusajan tyypitellyistä feresimalleista, joita on suunniteltu erityisesti luovutetun Karjalan ortodoksipitäjille, pitäjäseuroille ja muille ortodoksiyhteisöille. 

Taipaleen ortodoksiselle seurakunnalle suunniteltu sinisävyinen feresi on inspiroitunut Viinijärvellä sijaitsevasta Jumalanäidin Tihvinän ikonin kauniista puukirkosta.