Joensuussa syntyneen Oula Vornasen juuret vievät ortodoksisen Raja-Karjalan runolaulajasukuihin, mutta arki sujuu luterilaisen kirkon seurakuntapastorina keskellä ruotsinkielistä Pohjanmaata. Miltä heimot, kielet ja uskonnot näyttävät idän ja lännen rajapinnalta katsottuina?

Suistamon Koiton kylässä vuonna 1930 syntynyt Väinö Kuljukka on suistamolaisen runolaulaja ja kanteleensoittaja Timo (Timofei) Lipitsän (1857–1950) lapsenlapsi. Runolaulua Väinö kertoo kuulleensa isoisältään jo varhaislapsuudessa Suistamolla.

Haastattelussa Väinö muistelee isoisäänsä ja kertoo ortodoksikarjalaisten sodanjälkeisistä vaiheista Kiuruvedellä.

Siilijärveläisten Jänttien perhe on monenlaisten kulttuurien, perinteiden ja uskontojen sekoitus. Pohjois-Karjalassa Outokummussa syntyneen Jutta Jäntin ortodoksikarjalaiset juuret vievät Hutjakan kylään Suistamolle. Jutta kertoo, että karjalan kielestä on tullut tärkeä osa Jutan ja lasten karjalaista identiteettiä.

Haastattelussa Jäntit kertovat miten he ovat onnistuneet säilyttämään karjalaisia perinteitä perheensä arjessa.

Kansanomaisen rätsinän eli feresin kanssa pidettävän pitkän paidan ompelu on helppoa. Käytännössä kyse on erilaisten suorakulmioiden ompelemisesta yhteen.

Suistamon kirkonkylän asemanseudulla vuonna 1938 syntyneen ja Iisalmen Runnilla kasvaneen Seija Raitasen (os. Palviainen) perheessä kädentaidot ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle.

Seijan käsissä on syntynyt lukuisten käspaikkojen lisäksi myös tekstiili-ikoneita, punapoimintaliinoja ja rajakarjalaistyylinen sarafaaniasu, Suistamon perinnepuku. Seijan tekemä Suistamo-käspaikka on päätynyt jopa itsensä patriarkka Bartolomeoksen obrasačuppua koristamaan.

Pyhittäjäisien Sergei ja Herman Valamolaisen tsasouna eli Bomban tsasouna on osa Bomban karjalaiskylää. Vuonna 1980 valmistunut hirsinen tsasouna on rakennettu Korpiselän Ägläjärvellä sijainneen esikuvan mukaan.

Anitta ja Markku Julkusen rakastumisesta alkoi myös pariskunnan yhteisen ortodoksikarjalaisen identiteetin ja elämän rakentuminen. Aikuisiällä yllättänyt rakkaus on auttanut menneiden hyväksymisessä ja opettanut olemaan kiitollinen jokaisesta yhdessä vietetystä hetkestä.

Ikoninurkka, karjalaksi obrasačuppu tai čupukka, on ortodoksikarjalaisen kodin sydän. Perinteisesti ikoninurkka on sijoitettu nimensä mukaisesti tuvan nurkkaan, mutta nykykodeissa perinnettä sovelletaan vapaasti.

Millaisia obrasačuppuja ristikanzan kodeista löytyy?

Vuonna 1961 perustettu Joensuun ortodoksinen mieskuoro on Suomen ainoa ortodoksista musiikkia laulava mieskuoro.

Vuosikymmeniin on mahtunut monenlaisia vaiheita, mutta toiminnan ydin on pysynyt kirkkaana: mieskuoro tulkitsee ortodoksisen maailman rikasta ja laajaa musiikkiperinnettä karjalaisuutta unohtamatta.

Karjalaistaustaiselle säveltäjä Pasi Lyytikäiselle omat itäsuomalaiset juuret ovat jatkuva inspiraation lähde. Karjalaisuus näkyy hänen tuotannossaan viehtymyksenä erilaisilla rajapinnoilla työskentelyyn.

Pasi toteaa, että moniäänisyys ja erilaisten näkemyksien suvaitseminen ovat tärkeä osa demokratiaa.

– Meidän pitää pystyä kunnioittamaan erilaisia näkemyksiä tässä yhteiskunnassa ja pyrkiä terveeseen kansalliseen konsensukseen. Suomen konsepti on nerokas, eikä se ole tullut ilmaiseksi.

Joensuulaisilla Matti Jeskasella ja Olavi Kyyrösellä on pitkä historia karjalan kielen elvytystyön parissa.

Karjalan kielen nykytilannetta miehet pitävät parempana kuin aikoihin, mutta paljon on vielä työtä tekemättä. Molemmat antavat tunnustusta yliopiston tekemälle arvokkaalle elvytystyölle, mutta toivovat, että siinä huomioitaisiin myös kieltä käyttävän ortodoksikarjalaisen yhteisön toiveet.

Miehet korostavat, että karjalan kielet pitäisi saada kirjatuksi välittömästi perustuslakiin samalla tavalla kuin saamen kieli eri kielimuotoineen. Asialla on kiire, sillä karjalan kielen puhujien määrä Suomessa vähenee koko ajan.

Salmilaistaustainen filosofian tohtori Raija Pyöli on tehnyt pitkän uran livvinkarjalan tutkimuksen parissa itärajan molemmin puolin. Hän on kirjoittanut ja toimittanut muun muassa karjalan kielen oppimateriaalia, sanakirjoja ja kielioppiteoksia.

Työuran jälkeen karjalan kielen edistäminen on jatkunut esimerkiksi Salmi-Säätiön toiminnassa. Karjalan kielen tulevaisuuden suhteen Raija toteaa olevansa toiveikas realisti.

Viktor ja Aleksi Jetsun mukaan ortodoksikarjalaisuus on kaikessa mukana olevaa elämän todellisuutta, jota ei erikseen tarvitse etsiä.

Karjalaa äidinkielenään puhuva ja kanttorina työskennellyt Viktor kertoo pitäneensä tiistaiseuroista, sillä niissä pääsi puhumaan karjalaa Karjalassa syntyneiden ortodoksien kanssa.

– Tiistaiseuroissa pääsin puhumaan livviksi! Ja pidin siitä, miten tiistaiseuralaiset vielä harjoittivat vanhoja tapoja. Se oli sellaista elävää, luonnollista ja voimaa antavaa kirkollisuutta, Viktor kuvailee.

Aleksi kertoo, että karjalaisuus ja ortodoksisuus näkyivät hänen lapsuudessaan vahvasti. Hänelle on tärkeää, että ortodoksikarjalaiset perinteet siirtyvät myös seuraavalle sukupolvelle.

– Haluan omalle lapselleni antaa mahdollisuuden nähdä mitä ortodoksikarjalaisuus on, koska itselleni se on ollut turva ja tuki kaikissa elämän myrskyissä, Aleksi kertoo.

Lapinlahden Pajujärvellä asuva Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni kertoo, että hiippakunnassa tärkeintä on toimivan jumalanpalveluselämän lisäksi hyvä ja sopuisa työyhteisö.

– Muuten kaikki energia menee keskinäisiin riitoihin sen sijaan, että mietittäisiin toiminnan kehittämistä ja tulevaisuutta. Tässä työssä pitää osata johtaa ja kannustaa muita ihmisiä.

Metropoliitta pitää karjalaisuutta hienona asiana, mutta muistuttaa että sen ei pitäisi kahlita kaikkia. Kirkosta pitää löytyä tilaa myös niille, joille karjalaisuus ei ole läheistä.

– Etnosentristinen ajattelu rajaa muita ulkopuolelle. Jos ortodoksikarjalaisuutta alkaa määrittää puhtaasti geneettisenä ominaisuutena, niin siinä helposti jää jäljelle vain muutama kriteerit täysin täyttävä ihminen, joita asia ei todennäköisesti kiinnosta lainkaan, Arseni nauraa.

Öllölän Pörtsämön kalmiston ikikuuset huojuvat navakassa sivutuulessa. Itkijä, kanteleensoittaja ja runolaulaja Lea Tajakan tummansinisen sarafaanin helmat liehuvat tuulessa, kun hän painaa liinan poskelleen ja alkaa vaimean karjalankielisen itkun. Tuntuu siltä kuin olisimme matkustaneet vuosisatoja ajassa taaksepäin. Näissä samoissa Karjalan maisemissa on itketty samoilla sanoilla jo satoja vuosia ennen meitä.

Lean juuret ulottuvat syvälle runolaulajien Karjalaan, Vornasten ja Shemeikkojen runolaulajasukuihin Korpiselkään ja Suistamolle. Hän kertoo syventyneensä itkuperinteeseen erityisesti omia vanhempiaan saattaessa ja hyvästellessä. Runolaulu ja itku tuntuivat kotoisalta heti alusta saakka.

– Vainajien muisteluperinteessä ja siihen liittyvissä tavoissa käsitellä surua on paljon edesmenneiden sukupolvien polvien viisautta.

Joulukuussa 1949 lakkautettiin kaikki luovutetulle alueelle jääneet 18 ortodoksista seurakuntaa. Laki Suomen kreikkalaiskatolisen (nyk. ortodoksisen) kirkkokunnan jälleenrakentamisesta annettiin tammikuussa 1950. Lain myötä valtio sitoutui rakentamaan uusien ortodoksisten seurakuntien tarvitsemat kiinteistöt, kuten kirkot, tsasounat ja kalmistot.

Kiuruveden Pyhän Nikolaoksen kirkko rakentui entiseen apteekkirakennukseen. Remontissa vanha kiinteistö pistettiin sananmukaisesti uuteen uskoon. Ikkunoita suurennettiin ja pääsisäänkäynnin paikka muuttui. Kirkkosalista poistettiin väliseiniä ja myös sen kattoa korotettiin. Kirkon sisätöistä vastasivat paikalliset yritykset ja käsityöläiset, ja peruskivi muurattiin helmikuussa 1956.

Kiuruvetiselle Leena Pietikäiselle ortodoksikarjalaisuus ei ole vain uskonto, vaan elämäntapa.

– Ei ole olemassa mitään tarkkaa rajaa sille missä uskonto ja elämä eroavat, vaan ne kulkevat aina yhdessä, Leena toteaa.

Leena korostaa kohtaamisten ja vuorovaikutuksen merkitystä ortodoksikarjalaisen identiteetin rakentumisessa.

– Joskus yksikin kosketus omiin juuriin riittää henkisen yhteyden oivaltamiseksi. Siinä jollakin tavalla konkretisoituu se minuus osana isompaa jatkumoa.

Markku Ylönen tai karjalaisittain Ylöin Marka merkittiin kirkonkirjoihin Ilomantsin Möhkön korvessa vuonna 1957. Opettajana työuransa tehneen Markun elämäntehtävä on ortodoksikarjalaisen kulttuuriperinnön ja karjalan kielen edistäminen. Sydäntä lähellä ovat myös Keski-Karjalan varhaiset karjalaisvaiheet. 

Markku toteaa, että ortodoksikarjalainen elää aina suhteessa yhteisöön ja sen traditioihin, ei vain omaan itseensä.

– Karjalaisuudesta häviää kaikki, jos se ei ole meidän yhteinen juttumme, yhteinen ilo ja suru. Karjalan kielen ja perinteet voi kyllä opiskella kirjoista, mutta ilman aitoa karjalaisyhteisössä syntyvää tunnetason sidettä kulttuuriperintöön ne jäävät tyhjiksi,

Mantsin saarella vuonna 1934 syntyneen Paula Rissasen (os. Ruohosen) soljuvassa kielessä kuuluu kaunis livvinkarjala. Salmista tuotu ortodoksikarjalainen kulttuuriperintö on siirtynyt myös Paulan tyttärelle, himmelitaiteilija Eija Koskelle.

Eija kertoo, että karjalais-ortodoksinen mystiikka, estetiikka ja pyhyys näkyvät vahvana hänen taiteessaan.

– Olen kiitollinen siitä, että saan ammatikseni luoda kauneutta ja sitä kautta koskettaa ihmisten sielua, Eija toteaa.