Kansanmuusikko Petra Lisitsin-Mantere: "Yläsavolaisuus on uuden ajan karjalaisuutta"
Kansanmuusikko, musiikinopettaja ja väitöskirjatutkija Petra Lisitsin-Mantere saa voimaa yläsavolaisuudesta ja vahvoista ortodoksikarjalaisista juuristaan. Petra tunnistaa itsessään karjalaisuudeksi kauneuden rakastamisen ja herkkyyden sekä kyvyn luottaa varjelukseen ja elää rohkeasti omannäköistä elämää.
Lapinlahdella syntyneen ja sittemmin siilinjärveläistyneen Petran karjalaiset isovanhemmat päätyivät sotien jälkeen asumaan Alajärven kautta Iisalmeen, Pitkäkosken kylään. Petra kertoo, että hänen impilahtelainen Tyyne-mummonsa puhui aina täydellistä kirjakieltä, ei sanaakaan Savon murretta tai karjalaa. Ainoastaan liävä ja muutamat muut yksittäiset sanat muistuttivat karjalaisuudesta. Karjalaan Tyyne ei halunnut enää takaisin, eikä olisi mielellään päästänyt lastenlapsiakaan matkustamaan kauaksi kodista.
– Mummo totesi, että hän on Karjalasta jo kaksi kertaa lähtenyt, eikä hän kolmatta kertaa enää sieltä lähde, Petra kertoo.
Petran luterilainen äiti Anneli Valta-Lisitsin halusi ehdottomasti kastaa lapsensa aviomiehensä uskonnon mukaan ortodokseiksi, sillä muuten Lisitsinien suvun ortodoksikarjalainen kulttuuriperintö olisi ollut vaarassa kadota. Petra myöntää, että ekumeenisessa perheessä kasvaneena hänen on vaikeaa ja tarpeetontakin eritellä identiteettinsä karjalaisia ja savolaisia piirteitä toisistaan.
– Meille Ylä-Savossa syntyneille ja kasvaneille ortodoksikarjalaisuus on erottamaton osa yläsavolaisuutta, Petra kuvailee.
– Koen, että jollakin tavalla yläsavolainen kulttuuriperintö on runsaampaa kuin muualla Savossa. Siinä on niin paljon erilaisia uskonnollisia kerrostumia ja perinteiden, kielten ja murteiden rikkautta. Se on myös hyvin ainutlaatuista hengellisyyttä, josta on välillä vaikea erottaa mikä on luterilaisuutta ja mikä ortodoksisuutta.
Petra kertoo nauraen, että karjalaisen identiteetin voima näkyy esimerkiksi taipumuksena tulkita kaikki karjalaisuuden läpi. Omassa persoonassaan Petra kertoo tunnistavansa karjalaisiksi piirteiksi kauneuden rakastamisen, herkkyyden ja kyvyn elää täysillä. Petran mukaan karjalaiset eivät jää murehtimaan asioita, vaan luottavat rohkeasti varjelukseen: kaikella on tarkoituksensa, eikä kaikkeen suinkaan voi itse vaikuttaa. Vaikeista asioista on ennenkin selvitty.
– Minulle karjalaisuus on kykyä luottaa siihen, että elämä menee niin kuin sen kuuluukin mennä, jos vain uskaltaa rohkeasti elää, Petra kuvailee.
Tenavatähdestä kansanmuusikoksi
Lisitsinien kodissa kulttuuri näkyi ja kuului. Perheen äiti Anneli on tunnettu kansantaiteilija, perinneosaaja ja moninkertainen Savon murteen mestari. Esiintyminen ja viihdyttäminen on perheen naisilla verissä, joten ei ole ihme, että 90-luvun puolivälissä Petra päätyi osallistumaan Tenavatähti-kilpailuun laululla Ruskie neitsyt, valgie neitsyt. Koko Lapinlahti jännitti lahjakkaan tytön menestymistä kisassa. Voittoa ei tullut, mutta Petran ura esiintyvänä taiteilijana alkoi.
Viisitoistavuotiaana Petra lähti kauaksi Kaustiselle musiikkilukioon. Sopeutuminen hyvin toisenlaiseen kulttuuriympäristöön vei aikansa. Luterilainen Keski-Pohjanmaa oli vanhoillista aluetta, ja osa luokkakavereista puhui Petran ortodoksisuudesta vähätellen kuvienpalvontana.
– Minusta tuntui, etteivät ne siellä Kaustisella olleet nähneet savolaista ja karjalaista koskaan aikaisemmin samassa paketissa. Kiusaaminen loppui vasta, kun äiti otti asian puheeksi vanhempainillassa, Petra kertoo.
Kaustisen jälkeen Petra valmistui kansanmusiikin opettajaksi Kokkolasta ja sai muutama vuosi myöhemmin johtavan musiikkiopettajan toimen Kuopion kansalaisopistossa. Nyt Petralla on työn alla kansalaisopistojen merkitystä kulttuurin tuottajana käsittelevä väitöskirja Jyväskylän yliopistoon.
Petra kertoo, että oma taiteilijaidentiteetti on vahvistunut pikkuhiljaa.
– Oikeastaan vasta näin nelikymppisenä uskallan sanoa, että minä olen täysverinen muusikko ja taiteilija. Ehkä sitä jollakin tavalla on vähätellyt omaa taiteilijuuttaan, kun se on ollut enemmänkin sellaista kansanomaista ja sisäsyntyistä, eikä tavallaan niin taidollisesti opeteltua, Petra kuvailee.
– Kansanomaisuus tulee minulta luonnostaan. Se on erottamaton osa minuutta. En ole ikinä mahtunut mihinkään muottiin enkä ole kyllä hirveästi yrittänytkään. Tällä on menty, Petra nauraa.
Petra kertoo siirtyneensä pikkuhiljaa savolaisuudesta karjalaisen musiikkiperinnön pariin. Runolaulua ja tarinoiden musiikillista kertomista hän kertoo opettaneensa myös omille lapsilleen.
– Mietin pitkään, että miksi oma karjalainen musiikkiperintö kiinnostaa suuremmin vasta nyt. Ehkä minulla on nyt sille vihdoin aikaa. Minulla on ollut pitkään prioriteettina savolainen musiikkiperintö ja sen uudistaminen, kun sitä ei kaksikymmentä vuotta sitten tehnyt kukaan muu, Petra kertoo.
Kirkkokuorossa laulanut ja monia kuoroja johtanut Petra kertoo, että musikaalisuus ja itseilmaisu musiikin keinoin on erottamaton osa ortodoksikarjalaisuutta.
– Karjalaisortodoksiset opit ja arvot näkyvät kansanmusiikissa esimerkiksi luontokuvauksissa tai ihmisten välisessä kanssakäymisessä, Petra kertoo.
Petran mukaan musiikkiperinne ja musikaalisuuden arvostaminen näkyvät vahvana myös ortodoksikarjalaisuuden kirkollisessa puolessa.
– Mehän arvotamme usein papinkin sen mukaan, miten hyvä lauluääni hänellä on, Petra nauraa.
– Ja tietenkin myös retoriset taidot ovat tärkeitä. Meillä kauneus ja musikaalisuus tulee puheessakin esiin, kun se ei töksähtele vaan soljuu samalla tavoin kuin rukouskin. Isä Olavi Petsalo oli niin vaikuttava persoona ja puhuja, että mummo muisteli häntä vielä kuolinvuoteellaankin, Petra kertoo.
Ortodoksisuuden tiukkapipoiset tulkinnat näivettävät kulttuuriperintöä
Petra kokee, että ortodoksikarjalaisen yhteisön arjessa tasa-arvo on ollut aina vahva, ja perinteisesti naiset ovat toimineet seurakuntayhteisössä siinä missä miehetkin. Joskus ortodoksisuuden tulkitseminen yhteisön ulkopuolelta tuo haasteita.
– Minulta on kysytty miten voin olla ortodoksisen kirkon jäsen, vaikkei meillä ole naispappeja. En oikein tiedä mitä mieltä siitä olen, sillä ei minulle ole mikään ongelma se, että luterilaisessa kirkossa on naispappeja. Kuten minulle ei ole mikään ongelma sekään, että meillä ortodoksisessa kirkossa on vain miespappeja, Petra nauraa.
– Joskus ulkopuoliselle on vaikea selittää, että pappeus ja kirkko ovat vain murto-osa tätä meidän uskontoamme. Mennessäni kirkkoon ajattelen aina, että olen samanarvoinen kaikkien muiden siellä olevien kanssa, papit mukaan lukien. Tasa-arvo on uskonnossamme vahvasti läsnä.
Myös ortodoksisuuden typistäminen pelkäksi tunnustuksellisuudeksi tuntuu Petrasta vieraalta.
– Monelle ortodoksisuus on pelkkä uskonto, mutta meille ortodoksikarjalaisille se tarkoittaa myös rikasta kulttuuria, historiaa, kieliä ja elämäntapaa. Jos mennään vain tiukkapipoisesti sillä mitä Raamatussa sanotaan, eikä ajatella miten opetus elää yhteisön arjessa, kulttuuriperintömme laaja-alaisuus ja suvaitsevaisuus katoavat.
Petra harmittelee, että ortodoksitaustainen karjalalaisväestö on tällä hetkellä kirkolle hukkaan heitetty mahdollisuus.
– Meitä evakkojen lapsia ja lapsenlapsia on ihan valtavasti eri puolilla Suomea. Ja vaikka monella uskonto on muuttunut ortodoksista luterilaiseksi, niin kulttuuriperintö saattaa olla hyvin vahvana taustalla silti. Tässä joukossa olisi ihan valtava jäsenpotentiaali kirkolle, mutta jostakin syystä heitä ei pyritä tavoittamaan, Petra toteaa.
Myös ortodoksisen kirkon ympärillä viime vuosina velloneet kriisit, kohut ja niiden negatiiviset vaikutukset erityisesti Ylä-Savon karjalais-ortodoksiseen yhteisöön harmittavat Petraa.
– Olen todella surullinen viime vuosien tapahtumista. Siitä syystä olen pohtinut paljon myös kirkosta eroamista, Petra suree.
– Toivon, että kirkkomme kykenee myös itsekritiikkiin ja tekee kaikkensa virheidensä korjaamiseksi. Sen olemme velkaa itsellemme, mutta myös menneille ja tuleville sukupolville, Petra toteaa.
Kylähullujen kansakunta
Petra peräänkuuluttaa myös ortodoksikarjalaisen kulttuuriperinnön turvaamista kokonaisuutena.
– Karjalan kieli on vain yksi osa tätä meidän kulttuuriperintöämme. Kielen lisäksi pitäisi ymmärtää suojella myös muita ortodoksikarjalaiseen erottamattomasti kuuluvia kulttuuriperinnön osa-alueita, Petra muistuttaa.
Petra korostaa, että maaseudun yhteisössä on aina suvaittu erilaisia persoonia ja annettu erilaisuudelle myös tilaa. Kylähulluja on ollut aina, ja niitä myös tarvitaan.
– Nyt tarvitaan sellaisia hyvällä tavalla kylähulluja, jotka kantavat sukupolvien perintöä ja rohkeasti tulkitsevat sitä omassa ajassaan. Samanlaisia kylähulluja olivat kaikki nämä sergeijahermanvalamolaiset ja muut, kun he siellä Karjalan perukoilla ovat uskoneet asiaansa ja saaneet muutkin innostettua mukaansa, Petra nauraa.
– Me karjalaiset näemme, kuulemme ja tunnemme kaiken sydämellä. Kulttuuriperintömme on niin rikas, monikerroksellinen ja rönsyilevä, että sitä vaan toivoo, että mahdollisimman monet ihmiset pääsisivät sen kokemaan.