Karjalais-starikka Markku Ylönen: "Muistaminen, ykseys ja yhteisössä eläminen muodostavat ortodoksikarjalaisuuden ytimen"

Markku Ylönen tai karjalaisittain Ylöin Marka merkittiin kirkonkirjoihin Ilomantsin Möhkön korvessa vuonna 1957. Opettajana työuransa tehneen Markun elämäntehtävä on ortodoksikarjalaisen kulttuuriperinnön ja karjalan kielen edistäminen. Sydäntä lähellä ovat myös Keski-Karjalan varhaiset karjalaisvaiheet. 

Markun suistamolaistaustaiset vanhemmat Saimi ja Olavi tapasivat toisensa evakkovuosina Pohjanmaalla, kunnes perheen isä sai töitä Rajavartiolaitokselta ja perhe muutti Ilomantsin Möhköön. Sukua jäi Pohjanmaalle, jossa Markun perhe kävi heitä usein tapaamassa. 

– Aina kuin tultiin Lapualle ja suku kokoontui yhteen, se rebei se Karjala. Se loppui kaikki se kuikisteleminen joka suuntaan. Sitten ruvettih sulcčinua luadimah ja päčpättämäh ja eluo käymäh läpi, a voivoi, Markku kuvailee. 

Markun soljuva puhe on sekoitus suomea ja karjalaa. Karjalan kielen taidon Markku kertoo oppineensa isoäidiltään Aleksandra Kanniselta (os. Sinda). 

– Sanni oli minulle se karjalan kielen juuri, ja oikea ortodoksikarjalaisen perinteen aarrearkku. Hän puhui meille lapsille karjalaa ja iltaisin risti meidät sänkyyn. Siinä aina häneltä kysyttiin, jotta mamma, a kuimbo se asia oli? Ja mamma kertoi. 

Markku kertoo, että kotona Kiteellä pidettiin matalaa profiilia ortodoksikarjalaisuuden suhteen. Isä oli valtion virkamies, joten hän ei halunnut, että mikään liittäisi perhettä Venäjän hallintoon. Passiin kirjoitettu syntymäpaikka Loimola oli ainoa linkki uuden valtionrajan itäpuolelle.  

Karjala äilähytti kalmismual 

Markun ymmärrys omasta ortodoksikarjalaisesta kulttuuriperinnöstä rakentui erilaisten kokemusten ja havahtumisien myötä. Ensimmäisen kerran Karjala äilähytti koval tabua Pörtsämön kalmistossa.  

– Kalmistossa joku nainen itki oman vainajansa haudalla, ja miul se äilähti sydämen pohjassa niin, että piti etsiä suuri petäjä ja mennä sen taakse itkemään. Se oli ensimmäinen kerta, kun huomasin että Karjala oli minussa sisällä, Markku kuvailee. 

Toinen äilähdys tuli Markun isän kasvattiäidiltä, Valokaisen Marialta.  

– Maria tuli käymään uudessa kodissamme Kiteellä. Hän liikuttui lähtiessään niin, että otti meitä käsistä kiinni ja runolaulu alkoi. Enkä ollut sellaista ikinä kuullut. Ja siinä avautui taas yksi kanava omaan karjalaisuuteen. Mintäh ei ole tästä kukaan miul virkkannun ni midä, mietin silloin. 

Markku korostaa, että kohtaaminen ja vuorovaikutus ovat suuressa roolissa perinteiden siirtymisessä. Pienikin yhteys ja kosketus omaan perinteeseen voi olla ratkaisevan tärkeä. 

Tieto oman suvun historiasta on rakentunut pienistä tiedonmurusista sieltä täältä.

– Kerran isän sisarukset olivat meillä, kun me kömmimme veljeni kanssa metsävarusteissa pirttiin. Setä löi kädet yhteen ja sanoi, että kačo, Shemeikan mušikat mečäs tullah. Me siinä ihmettelimme, että mikä juttu tämä nyt on. Kerttu-täti kertoi, että painakkua mušikat piäkuoreh tämä, myö olemmo Shemeikkoin suguo. 

Markku korostaa, että kerro yhteyksistään runolaulajiin ylpeilläkseen, vaan havainnollistaakseen miten perusteellisesti karjalaisyhteisö on salvannut omat tarinansa ja historiansa monen lukon taakse.  

– Minäkin olin Pedri Shemeikan haudalla käynyt tietämättä sukusuhteestamme yhtään mitään, Markku kertoo.

Ortodoksikarjalaisten perinteiden säilyttäminen vaatii paljon omatoimisuutta. – Olen saanut paljon sukuperintönä, mutta paljon olen myös opetellut ja selvittänyt itse, Markku kertoo. 

Ykseyden perinne 

 Markku toteaa, että ortodoksikarjalainen elää aina suhteessa yhteisöön ja sen traditioihin, ei vain omaan itseensä. Markku harmittelee sitä, miten yksilölähtöinen identiteettiajattelu on vaarassa näivettää pikkuhiljaa sukupolvien välisen yhteyden. 

– Karjalaisuudesta häviää kaikki, jos se ei ole meidän yhteinen juttumme, yhteinen ilo ja suru. Tuntuu että tänä päivänä hautajaisetkin ovat sitä, että vainaja poltetaan ja se purkki vaan heitetään jonnekin pois silmistä. Läntinen, hyvin rationaalinen ajattelu ei anna mitään arvoa esimerkiksi vainajayhteydelle, mutta meillä se on olemassa. Meillä on yhteys kaikkiin karjalaisiin pogonniekkoihin, jotka makaavat kalmoissa, Markku kuvailee. 

Myös ortodoksikarjalaisuuteen olennaisesti kuuluva muistaminen on tärkeää, sillä se rakentaa siltoja yhteisön menneeseen ja tulevaan. 

– Muistaminen, ykseys ja yhteisössä eläminen ovat karjalaisuudessa kaiken ytimessä. Ozatoin ja ozakas -sanat kuvaa hienosti sitä yhteisön kanssa elämistä, olemme yhdessä osallisia eli onnekkaita ja yksin osattomia.  

Markun mukaan läntinen ja yksilöä korostava ajatusmaailma on viritetty puhtaan rationaalisuuden tasolle, kun taas itäisessä perinteessä korostuvat mystiikka, kokemuksellisuus, tunne ja estetiikka.  

– Karjalan kielen ja perinteet voi kyllä opiskella kirjoista, mutta ilman aitoa karjalaisyhteisössä syntyvää tunnetason sidettä kulttuuriperintöön ne jäävät tyhjiksi, Markku toteaa. 

Ortodoksikarjalaisille ykseys tarkoittaa karjalaisuuden lisäksi myös yhteyttä katoliseen ja apostoliseen ortodoksiseen kirkkoon. Jokainen Suomen ortodoksi kuuluu laajaan ja kansainväliseen ortodoksiseen yhteisöön, ekumeeniseen patriarkaattiin.  

– Suomen ortodoksinen kirkko ei ole olemassa itsekseen. Jokainen kirkkorakennus on paitsi paikallinen myös apostolinen, ja sitä kautta sidottu osaksi laajempaa ykseyttä, Markku kertoo. 

– Yhtenä pääsiäisenä pikkupoika tuli pääsiäisyön jumalanpalvelukseen ja kysyi minulta, että mitä on muistaminen. Kun kirkossa aina sanotaan, että muista Herra. Kerroin pojalle, että muistaminen tarkoittaa sitä, että sinä et unohda esimerkiksi tuota veljeäsi, vaan pidät hänet ja kaikki muut aina mukana muistoissa, Markku kertoo.

Suakkuna nouzou siselis 

 Markun soljuvassa kielessä vilisevät tarinat eli suakkunat ja erilaiset metaforat. Kieli on rikasta ja runsasta, ja jokaiseen aiheeseen löytyy joku anekdootti omasta tai lähipiirin elämästä. Markku myöntää, että tarinankerronnan taito kulkee heidän suvussaan. Isoeno Ilja Sinda oli kuuluisa tarinankertoja, jonka nauhoituksia Markku on litteroinut osana Itä-Suomen yliopiston karjalan kielen elvytystyötä. Syksyllä Markulta julkaistiin myös omia karjalankielisiä satuja. 

– Omia satuja tehdessäni ymmärsin, että ne tarinat ovat kulkeneet minulla geeneissä, ne tulevat täältä sisältä. Tarinankerronnan taito ja jonkinlainen herkkyys niihin on geeneissä, siselis nouzou. 

Karjalaisen mytologian elementit, kuten luonnon ja lintujen pyhyys kuuluvat vahvasti ortodoksikarjalaisuuteen, erityisesti sen kansanuskon kerrokseen. Sielulinnut ovat itämerensuomalaisessa perinteessä viestintuojia, jotka ovat kuljettaneet viestejä tuonilmaisista myös Markun perheelle. 

– Äidin isä oli kuollut Tolvajärvellä rintamalla. Välirauhan aikana muu perhe palasi Karjalaan, jossa kaikki piti aloittaa uudelleen. Oli kevät ja käki kukkui, mutta isää ei enää ollut. Silloin lensi piäčkylindu sinčcoh, istui tuaton nuaglal ja alkoi laulaa. Lapset riensivät riemurinnoin äidin luo: - Mamma, mamma! Viestie tuuah tuatol, Markku kertoo.  

 Kauneus on pyhyyttä ja ilmaisee jumalan läsnäoloa 

 Markku korostaa, että karjalaisuuden ja karjalan kielen ymmärtämisessä tärkeintä on historian ja perinteiden tuntemus.  

 – Ei ole vain karjalan kieltä pelkkänä kielenä. Kieli liittyy meidän tapa- ja ruokakulttuuriimme sekä historiaan. Kieli tulkitsee ja ilmaisee perinteitä, sitä meidän etnografista todellisuuttamme. 

Markku lisää, että historian lisäksi myös kauneudentajun ymmärtäminen on avain ortodoksikarjalaisen kulttuuriperinnön tulkitsemiseen.  

– Karjalainen estetiikka ja kaunistelu, čomendelu, lähtevät teologisista periaatteista. Luomakunnan ja ihmisten kauneus ikonisoi Jumalan läsnäoloa. Karjalaisuudessa ajatellaan, että ihminen on Jumalan kuva. Sen takia karjalaiset kaunistautuvat. Estetiikka ja kauneus on äärimmäistä pyhää, Markku kertoo. 

– Nykyajan estetiikka korostaa funktionaalisuutta, vaikka kyllähän esimerkiksi tuolin ominaisuuksiin liittyy muutakin kuin kasassa pysyminen. Esine voi välittää myös sen tunnetason kauneuden, joka on mystiikkaa. Kauneuden takana on Luoja, Markku kuvailee. 

"Ei se hullu ole, se on karjalainen" 

 Markun elämäntyö opettajana näkyy vahvasti kaikessa. Karjalaisuutta ja karjalan kieltä hän opettaa omalla esimerkillään ja persoonallisella tavallaan. Markku kertoo, että itäinen sielu on hyvin erilainen kuin läntinen, jolle mystiikka ja tunteellisuus näyttäytyy usein naurettavana.  

– Esimerkiksi pääsiäisenä me iloitsemme ja juhlimme, mikä on välillä ihmettelyn aihe. Että onko ne humalassa, kun ne tuolla tavalla hilpattaa? Joidenkin mielestä se on outoa mutta, meidän mielestämme sitä Jumalan mukaan elämistä, Markku nauraa. 

– Meidän kirkkomme sanoma kulkee hyvin vahvasti karjalaisessa elämäntavassa. Esimerkiksi vieraanvaraisuus, gostittaminen on meidän elämämme ytimessä. Vieraanvaraisuuden osoittaminen on aina jollakin tavalla pyhä toimitus, Markku kertoo. 

Elämyksellisyys on ollut Markulle tärkeä työkalu myös opetustyössä ortodoksisen uskonnon opettajana.  

– Kerran pääsiäisen aikaan askartelimme oppilaiden kanssa Kristuksen hautakuvan, joka koristeltiin kreppipapereilla. Sen kanssa sitten juhlallisesti tehtiin ristisaatto triangelin soidessa, Markku nauraa. 

Kiteen Pyhän Kolminaisuuden Kirkon kirkkosali odottaa seinämaalauksia.

Nyt eläkkeellä Markun viimeaikaisista suurista hankkeista on ollut toimiminen Kiteen Pyhän Kolminaisuuden Kirkon puuhamiehenä ja isännöitsijänä. Kirkon salissa on esillä Karjalan rautakautista historiaa käsittelevä näyttely. Kirkonmäkeä ympäröi kaunis metsä, jota halkoo Pyhälle Jyrrille eli Georgios Voittajalle omistettu luontopolku levähdyspenkkeineen. Jossakin metsikön uumenissa kukkuu käki. 

Markun visioissa tiilipintainen kirkko hohkaa joku päivä valkoiseksi rapattuna ja sen kupolihoveja koristavat freskot, mutta sitä varten pitää vielä jaksaa kerätä varoja. Kirkon tiloja koristellaan pikkuhiljaa esine kerrallaan. 

Markku kannustaa jokaista ortodoksikarjalaisuudesta kiinnostunutta tulemaan rohkeasti kirkkoon. Kirkon ovet ovat auki kaikille. 

– Joku minulta kysyi kerran, että miten tänne kirkkoon uskaltaa tulla, kun ei tiedä miten toimitaan oikein. Ei tämä tietopohjainen juttu olekaan. Täällä selviää, jos ei kiroile eikä tappele, Markku selventää. 

– Kirkko pukeutuu kauneuteen ja siellä aukeaa Uusi Jerusalem. Kirkon kauneus hoitaa meitä niinkuin Mamren tammisto.