Metropoliitta Panteleimon: "Kirkossa karjalan kieli herää eloon"
Karjalaistaustainen metropoliitta Panteleimon kertoo, että kieli ja kulttuuri ovat aina olleet ortodoksikarjalaisen vähemmistön henkinen voimavara. Metropoliitan mukaan uskonnollisen identiteetin esille tuominen vaatii rohkeutta. Kirjallisessa tuotannossaan Panteleimon ei peittele omia ortodoksikarjalaisia juuriaan. Metropoliitan kirjoittaman suositun Koskijärvi-dekkarisarjan esikuva löytyy Vieremän Salahmin kylästä ja sen ortodoksiyhteisöstä.
Metropoliitta Panteleimon kaataa pannukahvia kauniisiin Lomonosovin kahvikuppeihin. Kupit on saatu lahjaksi, ja ne muistuttavat opiskeluajoista Leningradin Hengellisessä Akatemiassa. Vieraalle on tarjolla myös Vieremän kesämökin juablokkapuusta saatuja omenia.
Vieremällä syntyneen ja kasvaneen Panteleimonin impilahtelainen isä Eino Sarho oli luterilainen ja Salmin Lunkulasaaren Pöllän kylästä kotoisin oleva äiti Anni (os. Ivakko) ortodoksi. Perheen lapset kastettiin isän mukaan luterilaisiksi. Panteleimon kertoo, että oman hengellisen identiteetin pohdinta syveni murrosiän myötä, ja 18-vuotiaana Panteleimon liittyi ortodoksisen kirkon jäseneksi.
– Minulla oli niin vahva pohja ortodoksisuuteen, että virta vei eikä siihen ollut mitään vastaansanomista, metropoliitta kertoo.
Metropoliitta Panteleimon kodissaan Kuopiossa.
Kieli heijastaa kulttuuriperintöä
Haastattelun edetessä käy selväksi, että tärkeä osa metropoliitta Panteleimonin ortodoksikarjalaista identiteettiä on karjalan kieli. Suomessa karjalaa on puhuttu erityisesti ortodoksisen kirkon piirissä, ja myös Panteleimon kertoo oppineensa karjalan kieltä kotona ja Vieremän ortodoksiyhteisön arjessa.
– Äidin sukulaisten kyläillessä kodin kieli vaihtui välittömästi karjalaksi. Myöhemmin olen täydentänyt kielitaitoani myös Kuopion kansalaisopiston kursseilla, jonne olen menossa myös tänä syksynä.
Panteleimon mainitsee tärkeäksi kielikouluksi myös pitkäaikaisen ystävyytensä Aunuksessa syntyneen nunna Jelenan kanssa.
– Nunna Jelena oli luostarielämän ansiosta onnistunut säilyttämään sekä karjalaisen elämäntavan että vivahteikkaan karjalan kielen. Ystävyys hänen kanssaan antoi minulle ainutlaatuisen mahdollisuuden kuulla ja oppia kaunista livvinkarjalaa, Panteleimon kertoo.
Panteleimonin mukaan karjalan kieli avaa ortodoksikarjalaisen kulttuuriperinnön sisältöä ja merkityksiä suomen kieltä herkemmin ja laajemmin. Tärkeäksi virstanpylvääksi karjalan kielen elvyttämisessä Panteleimon mainitsee erityisesti jumalanpalvelustekstien kääntämisen karjalaksi.
– Kun karjalan kieltä käytetään jumalanpalveluksessa, niin se on tässä ja nyt tapahtuvaa elävää perintöä eikä menneiden muistelua. Ortodoksisen kirkon kautta karjalan kielellä on side myös muuhun ortodoksikarjalaiseen kulttuuriperintöön, Panteleimon korostaa.
– Aluksi vierastin karjalan kielen tuomista jumalanpalveluksiin, kun epäilin että se ei toimi tai kuulostaa hullunkuriselta. Rupesin kuitenkin käyttämään karjalaa jumalanpalveluksissa ja menin siihen ihan täysillä mukaan. Kieli jotenkin avautui käytön kautta, ja se selvästi myös kiinnosti kirkkokansaa, Panteleimon kertoo.
Karjalan kielen tuominen osaksi kirkollisia palveluksia on tuonut esiin myös kieleen liittyviä muistoja ja kokemuksia.
– Karjalan kieli on sidoksissa kaikkeen ortodoksikarjalaiseen kulttuuriin ja historiaan. Olen huomannut, että monella evakkotaustaisella karjalan kieli herättää pinnan alla olevia käsittelemättömiä traumoja. Ihmisillä on valtava tarvetta puhua niistä, kun kieleen liittyy vahvasti syrjintä ja siitä seuranneet alemmuuden tunteet, Panteleimon kertoo.
Panteleimon korostaa, että karjalaisista juuristaan huolimatta Suomen ortodoksinen kirkko on monikielinen ja -kulttuurinen yhteisö, mikä näkyy myös kirkon toiminnassa.
– Suomen ortodoksisessa kirkossa käytetään useita eri kieliä. Se on keino palvella seurakuntalaisia ja vahvistaa heitä siinä omassa kulttuuritaustassaan. Oma kieli on henkinen voimavara, ja sen merkitys korostuu erityisesti siirtolais- tai pakolaisoloissa, Panteleimon toteaa.
– Näinhän se olisi pitänyt olla karjalankielisillä evakoillakin. Sotien jälkeen ortodoksisella kirkolla ei vain ollut mahdollisuutta edistää kieliasiaa erikseen, kun siinä oli koko kirkkokunnan uudelleen rakentaminen monine haasteineen käsillä.
Metropoliitta korostaa myös kirjoitetun kielen merkitystä. Kirkollisia tekstejä uudistetaan aika ajoin vastaamaan nykykieltä, minkä seurauksena kieli saattaa köyhtyä.
– Uudistuksien seurauksena monet runolliset sanonnat pelkistyvät, vaikka nyansseilla on sanoman kannalta valtava merkitys. Mielestäni on tärkeää, että kirkollisia tekstejä ei arkipäiväistetä eikä selitetä liikaa, vaan säilytetään kielen kauneus. Kirkollisen suomen kielen ainutlaatuinen runollisuus on perua Juhani Aholta, joka oli aikoinaan Raamatun suomennuskomiteassa mukana, Panteleimon kertoo.
Metropoliitta ihastelee myös kirkkoisien kykyä kirjoittaa kaunista suomen kieltä.
– Mitrarovasti Sergei Okulovin suomenkieliset käännökset kuten juhlapäivien veisut ja perusrukoukset ovat uskomattoman hienoja. En voi olla ihmettelemättä miten kaunista ja ymmärrettävää suomen kieltä hän on osannut kirjoittaa, Panteleimon ihastelee.
Kulttuuriperinnön säilyminen on karjalaisten omalla vastuulla
Panteleimon kertoo, että sotien jälkeen vapaaehtoistoiminnalla kuten tiistaiseuroilla on ollut iso rooli karjalan kielen ja ortodoksikarjalaisen kulttuurin säilymisessä. Hän korostaa, että myös nykyaikana vastuu ortodoksikarjalaisen kulttuuriperinnön säilymisestä on karjalaisyhteisöllä itsellään.
– Mielestäni ortodoksinen kirkko ei saa ruveta kasvattamaan jäseniään karjalaisessa hengessä, vaan jokaisessa kulttuurissa pitää olla se oma sisäinen voima, joka pitää sen elinvoimaisena. Sitä ei mikään taho voi tehdä toisen puolesta. Ortodoksikarjalaisilla on omia yhteisöjä, kirjallisuutta ja toimintaa, jonka kautta perinteet elävät.
Panteleimon kertoo, että myös kotiseutumatkojen alkaminen 90-luvulla oli tärkeä osa karjalaisen identiteetin elpymistä, kun karjalaistaustaisilla oli mahdollisuus nähdä ja kokea maisemat ja paikat, joissa oma suku on elänyt ja kasvattanut ruokansa.
– Kotiseutumatkailu lisäsi karjalaistaustaisten kiinnostusta omiin juuriin. Monelle asiat loksahtivat paikoilleen, kun isovanhemmilta ja vanhemmilta kuullut muistot yhdistyivät konkreettisiin paikkoihin, Panteleimon kertoo.
"Väitän, että nykyajan ortodoksikarjalaisten nuorten identiteetti on vahvempi kuin koskaan aikaisemmin. Syrjinnän kokemuksia ja häpeän tunteita ei ole, vaan he ovat pikemminkin ylpeitä omasta erityislaatuisuudestaan."
Karjalaiseen identiteettiin liittyvät haasteet ja epävarmuudet koskevat erityisesti sotien jälkeen syntyneitä sukupolvia ja niitä karjalaistaustaisia nuoria, joilla ei ole suvun ja yhteisön kautta rakentuvaa elävää sidettä ortodoksikarjalaiseen kulttuuriperintöön.
– Osa sota-ajan jälkeen syntyneistä ortodoksikarjalaisista jopa jollakin tavalla pelkää omaa kirkkoa, kun heillä ei ole ollut lapsuudessaan mahdollisuutta rakentaa vahvaa uskonnollista identiteettiä tai käydä kirkossa. He eivät välttämättä uskalla tulla kirkkoon, koska pelkäävät tekevänsä siellä jotakin väärin, Panteleimon kertoo.
– En toisaalta halua ruveta mittaamaan ihmisen uskonnollisuutta kirkossa käymisen perusteella. Seurakuntalaiselle kirkko voi olla äärimmäisen tärkeä, vaikka hän ei osallistuisi jumalanpalveluksiin. Seurakunnan jäsen voi olla monella eri tavalla.
Viimeisten vuosikymmenten aikana tapahtunut ortodoksikarjalaisen kulttuuriperinnön arvostuksen nousu näkyy Panteleimonin mukaan nuorten ortodoksikarjalaisten identiteetin vahvuutena.
– Väitän, että nykyajan ortodoksikarjalaisten nuorten identiteetti on vahvempi kuin koskaan aikaisemmin. Syrjinnän kokemuksia ja häpeän tunteita ei ole, vaan he ovat pikemminkin ylpeitä omasta erityislaatuisuudestaan, Panteleimon kertoo.
Metropoliitan uusin rikosromaani Jussi Rannan tapaus julkaistiin syyskuussa.
Piispasta dekkaristiksi
Metropoliitta Panteleimon vihittiin munkiksi vuonna 1977 Leningradin Hengellisessä Akatemiassa. Sieltä hän siirtyi samana vuonna Valamon luostariin, jonka igumenina eli johtajana hän toimi lähes 20 vuotta. Luostarivuosien aikana hän kirjoitti pääasiassa tietokirjallisuutta, kuten Valamon historiaan ja hengelliseen elämään liittyviä teoksia.
Eläköityminen Oulun metropoliitan virasta vapautti aikaa luovaan kirjoittamiseen, ja ensimmäisen dekkarinsa Murha kirkonkylässä metropoliitta julkaisi vuonna 2011.
Panteleimon kuvailee dekkareitaan klassisiksi salapoliisiromaaneiksi. Tyylilajiltaan metropoliitan tuotanto kuuluu lempeään Cozy Crime -genreen, jossa rikoksilla tai väkivallalla ei mässäillä. Esikuvikseen Panteleimon mainitsee Agatha Christien, George Simenonin ja Phyllis Jameksen.
Panteleimonin luoma Koskijärvi-sarja sijoittuu kuvitteelliseen maalaisyhteisöön, jonka esikuvana on Salahmin kylä Vieremällä. Henkilöhahmoissa näkyy piirteitä Vieremän karjalaisyhteisön kokemuksista ja tavoista. Salapoliisihahmo Elisabeth Urhosen esikuva on metropoliitan oma äiti.
– Olen ottanut tietoisesti ortodoksikarjaista kulttuuriperintöä mukaan tarinoihin. Kirjoissa ortodoksikarjalaisuutta tarkastellaan kuitenkin ulkopuolisin silmin, jotta se solahtaa luontevasti muuhun kerrontaan. Olen ollut tyytyväinen, että olen saanut tuoda karjalaisuutta myös tätä kautta esille, Panteleimon kertoo.
Syyskuussa tuotteliaalta kirjailijalta ilmestyi uusi teos, joka on samalla uuden rikossarjan avaus. Koskijärven maalaismaisemista on siirrytty aavistus etelämmäksi, sillä Jussi Rannan tapaus sijoittuu Kuopioon. Ortodoksikarjalaisuus kulkee uudessakin sarjassa mukana, sillä rikos sijoittuu ortodoksisen pappisseminaarin taloon: samaan, jossa istumme tekemässä tätä loppusuoralla olevaa haastattelua.
Pannullinen kahvia on juotu loppuun ja jäljellä on oikeastaan enää yksi kysymys.
Miten ihmeessä ortodoksipiispa kiinnostui murhista ja rikoksista? Ovatko luostariympäristö tai kirkollinen esimiestyö toimineet dekkarisarjan inspiraationa?
– Isäni ja isoisäni työskentelivät poliiseina, joten meillä kotona oli aina tavallaan poliisiasema. Tämän takia olen nähnyt elämää myös sieltä varjopuolelta, varmasti laajemmin kuin moni muu, metropoliitta selventää.
Metropoliitta Panteleimonin Koskijärvi-sarja löytyy myös äänikirjoina osoitteesta www.bookbeat.com ja www.storytel.com
