Seurakuntapastori Oula Vornanen: "Uskonnot, kielet ja niihin sidoksissa olevat identiteetit ovat jatkuvasti muuttuvia kokonaisuuksia"

Joensuussa syntyneen Oula Vornasen juuret vievät ortodoksisen Raja-Karjalan runolaulajasukuihin, mutta arki sujuu luterilaisen kirkon seurakuntapastorina keskellä ruotsinkielistä Pohjanmaata. Miltä heimot, kielet ja uskonnot näyttävät idän ja lännen rajapinnalta katsottuina?

Oula Vornamen työpaikallaan Huutoniemen kirkossa Vaasassa.

Heti haastattelun alussa Oula tarkentaa, ettei hän sukujuuristaan huolimatta koe olevansa karjalainen.

– Mielestäni ohut geneettinen side ilman aitoa yhteyttä karjalaiseen kulttuuriin ja yhteisöön ei tee minusta vielä karjalaista. Kunnioitan tällä rajanvedolla niitä ihmisiä, joille karjalaisuus on todellinen kulttuuritausta ja tärkeä osa elämää, Oula toteaa.

Eikö Pohjois-Karjala nimestään huolimatta olekaan siis Karjalaa ja Joensuussa syntynyt automaattisesti karjalainen?

– Kyllä ja ei. Luterilainen pohjoiskarjalaisuus on kuitenkin erilaista karjalaisuutta kuin esimerkiksi Raja-Karjalan ortodoksikarjalaisuus, Oula toteaa.

– Muotoilisin identiteettini niin, että minulla on rajapintakosketusta monella eri tasolla ja umpi-itäsuomalainen minäkuva. Olen tällainen tyypillinen itäsuomalainen hybridi, Oula nauraa.

Uskontojen, kielten ja murteiden monimuotoisuus unohtuu usein

Oula on opiskellut läntistä teologiaa Itä-Suomen yliopistossa Joensuussa. Pappisvihkimyksen jälkeen ensimmäinen työpaikka löytyi Suomen läntisimmästä pisteestä, Vaasasta. Oula toteaa olevansa tyytyväinen, että Itä-Suomessa ruostumaan päässeelle virkamiesruotsille on tullut vihdoin käyttöä seurakuntalaisten kanssa toimiessa.

– Olen ottanut ruotsin kielen opettelun positiivisena haasteena ja treenaan kieltä esimerkiksi Duolingo-sovelluksen avulla, Oula kertoo.

Kielet, murteet ja kulttuuri ovat tärkeitä elementtejä identiteetin rakentumisessa kaikkialla, myös Vaasan seudulla. Oula toteaa, että muutto ruotsinkieliselle alueelle on laajentanut ymmärrystä suomalaisuuden monimuotoisuudesta.

– Pohjanmaalla puhuttu ruotsin kieli murteineen on ainutlaatuista, ja maaseudun ruotsinkielisillä on hyvin vahva kielellinen ja kulttuurillinen vähemmistöidentiteetti. Vaasassa asuessa on helppo hahmottaa, että harvinaisia kieli- ja murrevähemmistöjä on muuallakin kuin idässä, Oula kertoo.

Havainto pitää paikkansa. Rannikko-Pohjanmaalla puhutaan muinaisruotsin piirteitä sisältäviä ruotsin kielen murteita, joita nykyruotsia sujuvasti puhuva ei välttämättä edes ymmärrä. Närpiön murteesta puhutaan joskus jopa omana kielenään, ja Euroviisuista tuttu Kaj laulaa myös hyvin omaleimaisella Vöyrin murteella.

Oula toteaa, että kuten ruotsin, myös suomen kielen murteiden monimuotoisuus ja ainutlaatuisuus unohtuu usein.

– Suomen kieli ei ole todellisuudessa monoliittinen, vaan siihen kuuluu valtava määrä variaatioita. Kansallisromantiikan aikana ja Suomen itsenäistymisen aikoihin on haluttu poliittisista syistä vahvistaa ajatusta yksikielisestä Suomen kansasta, vaikka loppujen lopuksi kaikki kielet ja niihin sidoksissa olevat identiteetit ovat orgaanisia ja jatkuvasti muuttuvia kokonaisuuksia, Oula toteaa.

Oula kyseenalaistaa myös ajatuksen etnisestä suomalaisuudesta ja perinteiset heimojaot.

– Yhdenmukaista etnistä suomalaisuutta ei ole olemassa. Tyypillisesti suomalaiset jaetaan itä- ja länsisuomalaisiin, mutta senkin jaon sisään mahtuu loputtomasti erilaisia muunnelmia. Länsisuomalaisuuskaan ei ole yhtenäinen kieli- ja kulttuurikokonaisuus, vaikka se usein sellaisena esitetään.

– Kaikki heimo- ja kansallisidentiteetit ovat jollakin tavalla rakennettuja konsepteja, jotka heijastavat todellisuutta vain siinä määrin kuin niiden annetaan sitä heijastaa, Oula toteaa.

“Suomen kieli ei ole todellisuudessa monoliittinen, vaan siihen kuuluu valtava määrä variaatioita. Kansallisromantiikan aikana ja Suomen itsenäistymisen aikoihin on haluttu poliittisista syistä vahvistaa ajatusta yksikielisestä Suomen kansasta, vaikka kaikki kielet ja niihin sidoksissa olevat identiteetit ovat orgaanisia ja jatkuvasti muuttuvia kokonaisuuksia.”

– Oula Vornanen

Pohjanmaalla asuminen on tuonut uusia näkökulmia myös Suomen historiaan ja sen tulkitsemiseen. Pohjanmaan historiassa näkyy Ruotsin vaikutus ja Pohjois-Karjalassa historiaa määrittää yhteinen raja Venäjän kanssa. Oula toteaa, että suurten historiallisten myllerryksien kuten sotien vaikutukset näkyvät vielä vuosisatojen päästäkin.

– Esimerkiksi Pohjanmaalla suhde itään ja venäläisyyteen määrittyy vahvasti isovihan ajan vainojen ja kärsimysten kautta. Tämä ei taas näy millään tavalla Itä-Suomessa, jossa suhdetta Venäjään määrittävät erityisesti toisen maailmansodan tapahtumat ja itärajan läheisyys.

Historian harrastajaksi paljastuva Oula toteaa, että myllerrykset näkyvät myös idän ja lännen rajapinnalla elävässä ortodoksisessa maailmassa. Euroopan itäisten ortodoksiyhteisöjen nykytilannetta leimaa erityisesti kommunistisen Neuvostoliiton aika, jolloin uskonnon harjoittaminen on ollut joko kiellettyä tai merkittävästi rajoitettua. Tässä mielessä ortodoksinen Suomi on poikkeus.

Totta. Suomessa ortodoksikarjalainen kulttuuriperintö kielineen on säilynyt pääosin Suomen ortodoksisen kirkon piirissä, kun taas venäjänkarjalaisuudessa näkyy vahvasti kommunismin aika.

– Suomessa molemmilla kansankirkoilla on ollut tärkeä rooli yhteiskunnan rakentumisessa. Tämä näkyy tänäkin päivänä siinä, että Suomi on yhä yksi Pohjoismaiden uskonnollisimpia valtioita, Oula toteaa.

Muutos ja kapina kuuluvat luterilaisuuteen

Miten näin monimuotoisista lähtökohdista päätyi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon papiksi? Vai kenties juuri siitä syystä?

– Hain aikanani opiskelemaan myös historiaa, mutta valitsin kuitenkin teologian. Minulle pappisvihkimys oli luonteva osa rippikoulusta alkanutta hengellistä kasvua, ja haluan olla kirkon palvelija, Oula kertoo.

Oula myöntää myös miettineensä joskus liittymistä ortodoksisen kirkon jäseneksi karjalaisten juuriensa vuoksi.

– Olen kuitenkin luterilainen sekä hengelliseltä kodiltani että kulttuuritaustaltani. Minulle luterilaisuudessa tärkeää on myös pelastusnäkemys eli ajatus siitä, että ihminen pelastuu Jumalan armosta, ei vain omien tekojensa kautta. Tämä on myös merkittävin ero ortodoksisuuteen, jossa korostetaan ihmisen omien tekojen ja Kristuksen yhteyteen kasvamisen merkitystä, Oula toteaa.

Kirkkokuntien eroihin kuuluu myös suhtautuminen muutokseen ja perinteisiin. Oula kertoo, että pyrkimys muutokseen koodattu sisään luterilaiseen uskonkäsitykseen ja toimintatapoihin kirkon ensimetreiltä saakka. Ortodoksinen kirkko puolestaan painottaa perinteiden ja pysyvyyden merkitystä.

– Luterilainen kirkko on syntynyt kapinasta ja muutoksen tarpeesta. Uskonpuhdistuksen käynnistänyt Martti Luther halusi oikaista katolisen kirkon toiminnassa ja opissa näkemiään vääryyksiä ja vastusti paavin ylivalta-asemaa. Hän halusi, että katolinen kirkko palaisi takaisin juurilleen ja tarkastelisi kriittisesti omaa toimintaansa.

Oula korostaa, että opillisista eroista huolimatta ortodoksisen ja luterilaisen kirkkokunnan välinen yhteistyö on sujuvaa ja kunnioittavaa.

– Ortodoksiväestön keskellä kasvaneena pohjoiskarjalaisena pidän ekumeniaa hyvin tärkeänä. Me olemme kansankirkkoina eläneet pitkään käsi kädessä ja ymmärrämme hyvin toistemme ajattelua.

“Meillä ihmisillä on taipumus pyrkiä kontrolloimaan ja rationalisoimaan uskoa, vaikka se on mahdotonta. Opillisia asioita voi miettiä ja kyseenalaistaa loputtomasti, mutta tietyn pisteen jälkeen kyse on vain kyvystä luottaa Jumalaan ja hänen tahtoonsa.”

– Oula Vornanen

"Istuta vielä se omenapuu, vaikka tuli jo tukkaasi nuolee"

 Epävarmat ajat, polarisaatio ja yksilökeskeisyys näkyvät myös kirkon toiminnassa. Kansankirkkojen toiminnan ja arvojen ympärillä käytävissä keskustelussa korostuvat entistä useammin ääripäiden näkemykset.

– Jako liberaaleihin ja konservatiiveihin on haastava, sillä se jättää suurimman osan ihmisistä ulkopuolelle. Nykyaika on tuonut mukanaan monenlaista kärjistymistä, ja uskontoa tulkitaan valitettavan helposti erilaisilla poliittisilla painotuksilla tai käytetään yksilölähtöisten tarkoitusperien saavuttamiseen, Oula toteaa.

– Kukaan meistä ei kuitenkaan ole niin ylivertainen Raamatun tulkitsija, että voisi sanoa tarkasti mikä Jumalan tahto on. Jokaisen pitää pystyä nöyrtymään sanan edessä ja antaa sija Jumalalle.

Oula kertoo, että uskonnollisen identiteetin rakentumiseen kuluu erilaisia vaiheita, epävarmuutta, epäilystä ja oman tien etsimistä.

– Meillä ihmisillä on taipumus pyrkiä kontrolloimaan ja rationalisoimaan uskoa, vaikka se on mahdotonta. Opillisia asioita voi miettiä ja kyseenalaistaa loputtomasti, mutta tietyn pisteen jälkeen kyse on vain kyvystä luottaa Luojaan ja hänen tahtoonsa.

– Kaikesta huolimatta tämä meidän epätäydellinen maailmamme on Jumalan katseen alla, eikä hän ole meitä hylännyt. Luottamus ja toivo ovat tärkeitä. Kuten Luther asian aikoinaan ilmaisi, niin "vaikka tietäisin että maailmanloppu tulee huomenna, istuttaisin silti omenapuun”.