Ortodoksikarjalainen tekstiiliperinne elää ja uudistuu Seija Raitasen käsissä

Suistamolaisen Seija Raitasen rakkaus rajakarjalaiseen tekstiiliperinteeseen ja käsillä tekemiseen on kulkenut mukana koko elämän ajan.

Seija Raitanen käyttää usein suunnittelemaansa Suistamon perinnepukua.

Suistamon kirkonkylän asemanseudulla vuonna 1938 syntyneen ja Iisalmen Runnilla kasvaneen Seija Raitasen (os. Palviainen) perheessä kädentaidot ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle. Seijan isoäiti Pelagia Ivanintytär Hotari (os. Ivanov) oli taitava käsityöihminen, joka opetti taitonsa myös tyttärilleen ja lapsenlapsilleen.

– Isoäitini Pelagia eli meidän lasten suussa baba, teki meille lapsille räsynukkeja ja opetti meille kaikenlaisia loruja ja sanontoja. Muistan miten pikkutyttönä istuin lattialla mummon vieressä lattialla, kun hän opetti minua neulomaan, Seija kertoo.

Seijan lapsuudenkodissa kaikki arjen käyttötekstiilit tehtiin käsin, ja niitä tekemällä hankittiin myös tärkeitä lisätuloja.

– Sotien jälkeen perheemme asettui Iisalmen Runnille ja rakensi sinne oman talon. Vanhemmillani oli velkaa, joten heidän piti löytää uusia keinoja saada lisätuloja. Pääsimme kutomaan Helmi Vuorelma Oy:lle alihankintana tekstiilejä: ensin pitsipoimintaliinoja ja myöhemmin myös kansallispukujen puserokankaita ja punapoimintaliinoja. Meillä oli kuudet kangaspuut ja loimia laitettiin aina sata metriä kerrallaan, Raitanen kertoo.

Syksyllä 1955 Seija aloitti opinnot Iisalmen Naiskotiteollisuuskoulun ompelupuolella. Seija kertoo joutuneensa ompelupuolen vastuuopettajan silmätikuksi heti alusta saakka.

– Karjalaisuuteni, ortodoksisuuteni ja koko persoonani jollakin tavalla ärsytti häntä. Kaikenlainen luovuus ja oma-aloitteisuus oli pannassa, eikä mikään tekemäni kelvannut hänelle. Käsillä tekemisen ilo katosi vuosiksi eteenpäin, Seija muistelee.

Muutama vuosi myöhemmin Seija päätti lähteä kohti Helsinkiä, ja päätyi töihin SOK:n vaatetehtaalle. Serkun häistä löytyneen ypäjäläisen Ossi Raitasen kanssa juhlittiin häitä juhannuksena 1959, ja perhe kasvoi kaksostytöillä ja myöhemmin vielä pojalla.

– 60-luvun puolivälissä osallistuin apupiirtäjäkurssille ja pääsin Wärtsilälle piirtämään paperikoneita. Siirryin sieltä Mainostelevisiolle töihin, ensin pitämään studiokanttiinia ja sieltä puhtaaksipiirtäjäksi eli lavastajan apulaiseksi lavastusosastolle. Olin MTV:llä töissä eläköitymiseeni saakka.

Suistamon perinnepuku on rajakarjalaistyylinen sarafaaniasu 

Seija kertoo päätyneensä mukaan pääkaupunkiseudun karjalaistoimintaan vanhempiensa Suistamo-harrastuksen myötä. Seijan vanhemmat muuttivat Helsinkiin lähemmäksi lapsiaan, ja tapasivat tuttaviaan Pääkaupunkiseudun Suistamolaiset ry:n (nyk. Suistamon Perinneseura) järjestämissä tapahtumissa, joihin myös Seija osallistui. Muutama vuosi myöhemmin Seijasta tuli Perinneseuran hallituksen jäsen.

– 80-luvun lopussa perustimme Suistamon Perinneseuran oman käsityökerhon. Kerhossa tehtiin paljon käsitöitä arpajaispalkinnoiksi, joilla hankittiin yhdistykselle varoja tai tuettiin muita rajakarjalaisuutta edistäviä hankkeita. Yhdet myyjäiset pidimme Iisalmen Evakkokeskuksen hyväksi, ja sen tuotolla ostettiin keskukseen tekstiilejä, Seija muistelee.

90-luvulla Perinneseurassa virisi ajatus oman yhtenäisen pukukokonaisuuden luomisesta. Koska virallisen kansallispuvun muodostaminen on kallis ja aikaa vievä prosessi, Seija päätyi suunnittelemaan yhdistykselle oman sarafaaniasun, joka nimettiin Suistamon perinnepuvuksi. Puku perustuu Kaksosen suvun Perinneseuralle lahjoittamaan 1800-luvun rätsinään eli feresin alla pidettyyn naisten pitkään paitaan.

– Kaksosten rätsinä on käsin kudottua pellavaa, jonka alizet ovat karkeampaa pellavaa eli niin kutsuttua piikkoa. Rajakarjalaistyylisissä rätsinöissä käytetään paljon punaisia yksityiskohtia pääntiessä, kainalotilkuissa ja pikkazissa. Punainen oli suojaava väri, ja perinnepuvun rätsinästä sitä löytyy lisäksi hihansuista ja helman etupistokoristeista, Seija kertoo.

– Kaksosen rätsinä on valtavan taidokasta käsityötä, jossa jokainen yksityiskohta on tarkkaan mietitty. Vaikeinta uuden puvun toteuttamisessa oli löytää esikuvassa käytetyn kankaan kaltaista kuviokangasta rätsinän pikkaziin, Seija lisää.

Perinnepuvun sarafaanin malli on perinteinen kiilasarafaani. Tummansininen kangas, kruašeńńa eli ruaššina, on ollut tyypillinen Raja-Karjalassa aikana ennen ostokankaita. Vanhempaa pukuperinnettä edustavat kiilasarafaanit olivat 1800-luvun lopun Suistamolla suosittuja vanhempien naisten keskuudessa, kun nuoremmat naiset suosivat kuviollisista ostokankaista laskostamalla tehtyjä suorasarafaaneja eli feresejä.

– Puvusta tuli välittömästi suosittu suistamolaisten keskuudessa. Muutama vuosi sitten Anu Aaltonen teki perinnepuvulle kaavat ja ohjeet, ja ne ovat nyt ostettavissa Perinneseuralta. Alkuperäinen rätsinä lahjoitettiin kaavoittamisen jälkeen Pohjois-Karjalan museo Hilman kokoelmiin, Seija kertoo.

Perinnepuvussa ihastusta ovat herättäneet erityisesti kauniit yksityiskohdat kuten esiliinan taidokas punapoimintakuvio. Punapoimintaa käytettiin Raja-Karjalassa erityisesti rätsinän helman koristeena ja se oli suosittu tekniikka myös käspaikoissa.

– Punapoiminta on perinteinen karjalainen kudontatekniikka, joka vaatii tarkkuutta ja kärsivällisyyttä. Muita Karjalassa paljon käytettyjä käsityötekniikoita ovat esimerkiksi ketjuvirkkaus ja etupistokirjonta.

Käspaikkoja ja tekstiili-ikoneita

Seijan ikoniharrastus sai alkunsa Helsingin ortodoksisen seurakunnan ikonimaalauskerhosta jo 70-luvulla. Perinteisten maalattujen ikoneiden lisäksi Seija innostui tekstiili-ikoneista, joiden tekemistä hän opiskeli omatoimisesti kuvien perusteella ja opetti myös muille.

– Myöhemmin metropoliitta Arseni järjesti Valamon luostariin tekstiili-ikonikurssin, jota vetivät venäläiset sisarukset Niina ja Nadessa Osipova. Heidän opetuksessaan opin lisää perinteisiä tekstiili-ikoneiden valmistamismenetelmiä, kuten silkki- kulta ja helmikirjontaa. Pääsin myöhemmin apuopettajaksi heidän kursseilleen, Seija kertoo.

Ikoneiden lisäksi Seija on tehnyt paljon myös käspaikkoja. Vuonna 2021 Suistamon Perinneseura oli yhteydessä Raitaseen ja kyseli, olisiko hänellä innostusta luoda Perinneseuralle oma käspaikkamalli yhdistyksen 70-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.

Raitanen tarttui haasteeseen, ja näin syntyi Suistamo-käspaikka.

– Kuvion kanteleet kuvaavat Suistamon runolaulajia ja itkuvirsien taitajia. Keskellä oleva kukkarypäs muodostuu Suistamon 23 nimetystä kylästä ja alareunan kukkakuviot edustavat yhdeksää pienempää, epävirallista kylää. Idästä ja lännestä tulevat kukkilinnut puolestaan kuvaavat Suistamon roolia kahden kulttuuripiirin kohtauspaikkana, Raitanen kertoo.

– Vanhoille ja jäykille sormille neulominen ja kirjailu oli työlästä, mutta sain kun sainkin käspaikan valmiiksi. Eniten tuskaa tuotti koristepitsi, jonka purin monta kertaa ennen kuin olin tyytyväinen, Raitanen naurahtaa.

– Halusin että kuvio sopii yhtä hyvin luterilaisille kuin ortodokseille, joten kuvio on sovellettavissa myös muuhun käyttöön kuin käspaikkaan. Siitä saa esimerkiksi hienon koristetyynyn tai vaikka kuvakudoksen seinälle, Raitanen visioi.

Heinäkuussa 2023 Suomen ortodoksisen kirkon autonomia eli itsehallinto Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin yhteydessä täytti sata vuotta. Autonomian juhlinta huipentui patriarkka Bartolomeoksen Suomen-vierailuun ja patriarkaalisiin jumalanpalveluksiin Uspenskin katedraalissa.

Suistamon Perinneseura ja Uspenskin katedraalin ystävät lahjoittivat juhlallisuuksien yhteydessä Seijan tekemän Suistamo-käspaikan patriarkka Bartolomeokselle. Lahjan tarkoitus oli kiittää patriarkkaa hänen tekemästään arvokkaasta työstä, mutta myös muistuttaa ortodoksikarjalaisten merkityksestä Suomen ortodoksisen kirkon rakentumisessa.

– Patriarkan tapaaminen oli minulle suuri kunnia ja myös tunnustus karjalaisen tekstiiliperinteen eteen tekemästäni työstä, Seija kertoo.

"Tänä vuonna juhlimme Suomen ortodoksisen kirkon satavuotista taivalta osana Konstantinopolin ekumeenista patriarkaattia. Kuluneen vuosisadan aikana Suomen ortodoksisesta kirkosta on rakentunut kansallisesti tärkeä ja yhteiskunnallisesti arvostettu hengellinen yhteisö. Vaikka kirkkomme juuret ovat syvällä Karjalassa, on sen toiminta ollut alkuvuosista saakka ekumeenista ja monikulttuurista. Ortodoksinen usko yhdistää kirkkomme jäseniä taustoista ja sukujuurista riippumatta.

Toivomme, että Patriarkaatin ja Suomen ortodoksisen kirkon yhteistyö rakentaa tulevaisuudessa kirkostamme uudistuvan ja vuorovaikutuksellisen yhteisön, jonka jokainen seurakuntalainen voi tuntea omakseen. Arvokkaat ja monimuotoiset perinteemme ovat Suomen ortodoksisen kirkon voimavara, joilla on paikkansa yhteistyössämme myös tulevaisuudessa. Suomen ortodoksista kirkkoa ei olisi olemassa ilman seurakuntalaisten halua toimia väsymättä uskomme ja arvokkaan kulttuuriperintömme eteen.

Luovutamme patriarkaatille juhlavuoden muistolahjana Seija Raitasen tekemän juhlakäspaikan, jota karjalaisen perinteen mukaisesti pidetään kodin pääikonin ympärillä. Käspaikan myötä toivotamme hänen pyhyytensä patriarkka Bartolomeokselle monia armorikkaita vuosia!"

Kesän tullessa Seija siirtyy mökilleen Nummi-Pusulaan, jossa on aikaa ja tilaa toteuttaa luovuutta monipuolisesti.

– Kaappeja järjestellessä käsiini osui keskeneräisiä ikoneita, joita ajattelin jatkaa, ja myös tilkkutöitä varten olen silpunnut kankaita valmiiksi. Olen harrastanut vesijumppaa monta vuotta, joten heti kun pääsen mökille laitan paljun lämpiämään ja jumppaan siellä joka aamu ja ilta puoli tuntia. Naapurit tietävät aina, että Raitasen mummo on mökillä, kun savu nousee paljusta, Raitanen naurahtaa.

Seija kertoo, että rakkaus käsitöihin on siirtynyt suvussa eteenpäin. Hänen tyttärensä Sari Väätäjä ja Kirsi Tamminen arvostavat äitinsä tekemiä käsitöitä, ja tyttärentytär Jenni Lehto on kiinnostunut käsitöiden tekemisestä ja kyselee isoäidiltään aktiivisesti neuvoja.