Säveltäjä Pasi Lyytikäinen: "Me karjalaiset, jos ketkä, tiedämme mitä rauhan katoaminen tarkoittaa"
Karjalaistaustaiselle säveltäjä Pasi Lyytikäiselle omat itäsuomalaiset juuret ovat jatkuva inspiraation lähde. Karjalaisuus näkyy hänen tuotannossaan viehtymyksenä erilaisilla rajapinnoilla työskentelyyn. Pasi toteaa, että moniäänisyys ja erilaisten näkemyksien suvaitseminen ovat tärkeä osa demokratiaa. – Meidän pitää pystyä kunnioittamaan erilaisia näkemyksiä tässä yhteiskunnassa ja pyrkiä terveeseen kansalliseen konsensukseen. Suomen konsepti on nerokas, eikä se ole tullut ilmaiseksi.
Pasi Lyytikäisen Sibelius-Akatemiaan tekemä musiikin tohtorin tutkinto, Säveltäjänä rajapinnoilla, valmistuu keväällä 2025. Tutkinnon kaikille avoin tarkastustilaisuus järjestetään 5.4. klo 12.00 musiikkitalon Camerata-salissa.
Lapinlahdella syntyneen ja Helsingissä asuvan säveltäjän Pasi Lyytikäisen monipuolinen tuotanto käsittää lähes kaikkea mahdollista perinteisemmästä säveltaiteesta kokeellisempaan esitystaiteeseen. Hän on tehnyt koko uransa ajan tilaustöitä, erityisesti oopperaa. Eva Braun -monologiooppera sai ensi-iltansa kesällä 2022 ja Ilmari Kianto -ooppera Suomussalmella elokuussa -24. Vuonna 2022 Pasille myönnettiin valtion viisivuotinen taiteilija-apuraha.
Pasin karjalaiset juuret vievät hänen äitinsä puolelta Impilahdelle ja Parikkalaan. Vaikka hänen tuotannossaan karjalaisuus ei näy yksittäisissä teemoissa, on tyylien monipuolisuus säveltäjän mukaan osoitus moniulotteisesta itäisestä kulttuuriperinnöstä. Pasi kertoo, että rajakarjalaisuuden ja yläsavolaisuuden yhdistelmästä riittää paljon ammennettavaa.
– Koen, että karjalaisuus näkyy erityisesti kiinnostuksena erilaisilla rajapinnoilla työskentelyyn. Huomaan usein hakeutuvani tilanteisiin, joissa erilaiset ihmiset kohtaavat ja asiat ovat moniulotteisia. Oman musiikkini juuret ovat vahvasti suomalaisessa ja keskieurooppalaisessa modernismissa, Einojuhani Rautavaaran, Joonas Kokkosen ja Sibeliuksen jalanjäljissä, mutta moni kollega kuulee musiikissani myös itäisiä piirteitä, Pasi kertoo.
Viehtymys rajapintoihin näkyy myös taiteellisena vapaudenkaipuuna ja kokeilunhaluna. Pasi kertoo kokeneensa 2000-luvulla murrosvaiheen, jonka seurauksena hän päätti luopua niin kutsutusta persoonatyylistä eli tietynlaisesta tunnistettavasta tavasta tai tyylistä säveltää.
– Tajusin, että haluan tehdä asioita paljon laajemmin ja kokeellisemmin. Halusin tehdä sellaisia pähkähulluja asioita, joita mikään virallinen musiikki-instituutio ei voisi toteuttaa. Niihin aikoihin minua kiinnostivat esimerkiksi hälyelementtien käyttö ja erikoistekniikat, Pasi kertoo.
Opistoupseerin opinnoista Sibelius-Akatemiaan
Pasi kertoo, että musiikki on kulkenut mukana elämässä aina. Pasin lapsuusperheessä laulettiin paljon, ja nuorempana hän opiskeli harmonikansoittoa kuopiolaisen Aarne Pasasen johdolla. 80-luvun lopulla televisiossa näytettiin Esa Pakarisen tähdittämiä rillumarei-elokuvia, joiden innostamana 11-vuotias Pasi päätti lähteä soittamaan juniin haitaria. Soittolupa heltisi Iisalmen liikennealuepäälliköltä, ja äiti ompeli Pasille konduktööripuvun esiintymisasuksi.
– Junissa soittaminen oli paras mahdollinen koulu ihmisten kohtaamiseen, kun siellä tuli vastaan kaikkia mahdollisia ihmistyyppejä. Soitin paljon Esa Pakarista ja Suomi-iskelmää, ja sehän upposi ihmisiin kuin häkä. Minulta kesti 15 vuotta päästä yhtä hyville palkoille, Pasi nauraa.
Peruskoulun jälkeen Pasi päätyi Puolustusvoimien sotilasmusiikkikouluun Lahteen. Pasi kertoo, että syy oli lähinnä olosuhteiden sanelema, sillä perheellä ei ollut muita keinoja kustantaa kalliita musiikkiopintoja. Viisitoistavuotiaan silmissä Lahti oli valtava metropoli, ja Pasi myöntää, että muutto Ylä-Savosta Hämeeseen oli valtava kulttuurishokki.
– Vaikka armeijaurani perimmäinen syy oli persaukisuus, niin siellä kuitenkin innostuin säveltämisestä. Soitimme samoista teoksista erilaisia sovituksia, ja rupesin miettimään, miksi joku toinen sovitus toimii ja toinen ei. Kokeilin säveltää pieniä omia kappaleita, ja pikkuhiljaa säveltäminen vei mukanaan, Pasi kertoo.
Lahdesta Pasi päätyi jatkamaan opistoupseerin opintoja maanpuolustusopistoon Lappeenrantaan.
– Minusta piti tulla sotilaskapellimestari, mutta jo Lahden aikaan musiikkiopettajani ehdottivat, että minun kannattaisi hakeutua Sibelius-Akatemiaan. Tein viimeiset pääsykoetehtävät salaa ilmatorjuntataktiikan kurssilla, Pasi nauraa.
Syksyllä 1997 Pasi aloitti opinnot Sibelius-Akatemiassa.
– Ensimmäisellä luennolla Kaija Saariaho esitelmöi ranskalaisesta taidemusiikista. En tajunnut sanaakaan, ja ajattelin että tämä on ihan mahtavaa, Pasi kertoo.
“Ilo on myös yksi raivostuttavuuteen asti menevä piirre meissä karjalaisissa, mutta se on monelle myös selviytymiskeino.”
Karjalainen mummonpoika
Pasi kertoo, että hänen karjalaisuutensa ydin oli Impilahden Hippolan kylästä kotoisin oleva mummo Hulda Kesonen os. Repo. Perheen nuorimpana hän päätyi usein hoitoon mummolaan Outokummun Kuusjärvelle. Mummolan piirakkatehdas käynnistyi aina kun vieraita oli tiedossa.
– Mummon piirakoiden rypytys oli tehokasta ja täsmällistä kuin vetoketjun sulkeminen, Pasi nauraa.
– Karjalasta hän ei kuitenkaan pystynyt puhumaan. Vaikka mummoni oli iloinen ihminen, niin kodin menetyksestä aiheutunut kipu jollakin tavalla näkyi hänessä. Olen usein miettinyt miten ihminen, joka menettää kotinsa, sinnittelee sodan traumatisoiman miehen puolisona ja lopulta jää leskeksi kuuden pienen lapsen ja velkojen kanssa, pystyi kaikesta huolimatta olemaan niin valoisa, Pasi pohtii.
– Ilo on yksi raivostuttavuuteen asti menevä piirre karjalaisissa, mutta se on monelle myös selviytymiskeino. Mummon ilo ei ollut koskaan pelkkää pintaa, koska siihen liittyi aina myös suru.
"Lyytikäisten suvun huumoria kuvastaa erityisen hyvin anekdootti Oiva- setäni hautajaisista. Oiva oli vahvasti vennamolaishenkinen pienyrittäjä, jonka tarinoissa SDP oli aina syyllinen kaikkeen. Muistotilaisuudessa Oivan hyvin tuntenut pappi piti puheen, jossa hän kertoi käyneensä Oivaa katsomassa sairaalassa tämän kaaduttua pahasti. Pappi kertoi puheessaan vakavalla naamalla, että “Oiva kertoi minulle käyneensä jo taivaan porteilla, missä pyhä Pietari oli todennut, että hänellä ei ollut sinne mitään asiaa, sillä demarit olivat soittaneet ja käskeneet Oivan takaisin maan päälle veroja maksamaan. Minä kyllä vakuutin Oivalle, että sosiaalidemokraattien valta ei ulotu taivasten valtakuntaan.” Ne olivat elämäni hauskimmat hautajaiset. Tällaista ei voi tapahtua missään muualla kuin Ylä-Savossa."
Pasi kertoo, että hänen molemmat karjalaiset sukuhaaransa olivat luterilaisia, vaikka Impilahden kaltaisessa rajapitäjässä itäisen ja läntisen kulttuuripiirin erot eivät olleet niin selkeärajaisia. Pasi kertoo, että isoäidin uskonnollisuudesta puuttui kaikki ankeus ja ahdasmielisyys.
– Ilo on vahvasti mukana Karjalan hengellisessä perinnössä uskontokunnasta riippumatta, enkä varmaan itse olisi tässä tilanteessa ilman mummolta saatuja positiivisia uskonnollisia kokemuksia. Kerran mummo houkutteli minua veisaamaan virsiä. Olin siitä tarinan mukaan kieltäytynyt vastaamalla, että "eivät nuoret taivasta tarvitse, vanhat tarvitsevat", Pasi nauraa.
Pasi kertoo, että ortodoksisuus tuli tutuksi kouluaikana Lapinlahdella, kun hänen luokalleen oli keskitetty kaikki luokka-asteen ortodoksioppilaat. Myös yksi Pasin kummeista, Niilo Kopeli, oli Salmin ortodokseja.
– Mummon kuoleman jälkeen etäännyin karjalaisuudesta, ja yliopistossakin liityin itsestään selvästi savolaiseen osakuntaan. Karjalaisuutta rupesin miettimään vasta myöhemmin monen mutkan kautta. Erityisen hyvin minulle on jäänyt mieleen enoni 60-vuotisjuhlat Liperissä. Ne juhlat poikkesivat valtavasti savolaisen sukuhaarani juhlista, sillä niissä kaikki lauloivat, miehet ja naiset. Tajusin siinä hetkessä vahvasti, että tämä on sitä itäistä perintöä, Pasi kertoo.
Pasi kertoo, että paluu karjalaisille juurille alkoi pikkuhiljaa 90-luvun loppupuolella, kun yksi hänen läheisistä ystävistään voideltiin ortodoksisen kirkon jäseneksi. Myös kummisetä Niilon lämminhenkiset ortodoksiset hautajaiset tekivät Pasiin vaikutuksen. Vuonna 2016 Pasi muutti Vuosaaren taitelijataloon, jonka läheisyydessä sijaitsee ortodoksinen kulttuurikeskus Sofia. Pasi kertoo pysähtyneensä aamukävelyillä usein Sofian kappeliin hiljentymään.
– Jossakin vaiheessa metropoliitta Ambrosius bongasi minut sieltä ja pyysi avustamaan palvelusten laulamisessa. En siinä vaiheessa ymmärtänyt mitään ortodoksisesta kirkkomusiikista ja ajattelin, että hävittäjälentäjänkin homma olisi helpompaa. Pikkuhiljaa se kuitenkin alkoi sujumaan, ja ortodoksisen kirkon jäseneksi minut voideltiin vuonna 2018, Pasi kertoo.
– Monet kuvailevat ortodoksiseen kirkkoon liittymistä kotiinpaluuksi, mutta minulle se oli paluu mummolaan.
Hengellisyys näkyy myös Pasin yksityiselämässä. Luterilainen puoliso Karoliina Nivari työskentelee Lähetysseuran kotimaantyön johtajana. Molemmat laulavat myös Uspenskin katedraalin kuorossa ja Tuomas-kuorossa.
– On valtava ilo ja rikkaus elää ekumeenisessa perheessä, Pasi toteaa.
“Fanaattisuus ei kuulu ortodoksikarjalaiseen traditioon. Telaketjukarjalaiset ja -ortodoksit runnovat alleen ihmisten lisäksi myös itse asian. Saa olla intohimoinen, mutta siitä vaiheessa, kun toiminta alkaa puuttua liikaa muiden elämään, niin jokin raja ylittyy.”
– Pasi Lyytikäinen
Isänmaallisuus on rauhan arvostamista
Kulttuurialan ammattilainen ei ole välttynyt huomaamasta karjalaisuuden ympärillä käytävän keskustelun polarisoitumista. Sekä ortodoksisuuden että karjalaisuuden ympärillä tapahtuu ääri-ilmiöitä, joita säveltäjä kuvaa etuliitteellä telaketju. Pasi toteaa, että uskonnon tai etnisen identiteetin fanaattinen tulkinta on vaarallista ja hämmentävää.
– Hämmentävää erityisesti siksi, että fanaattisuus ei kuulu ortodoksikarjalaiseen traditioon. Telaketjukarjalaiset ja -ortodoksit runnovat alleen ihmisten lisäksi myös itse asian. Saa olla intohimoinen, mutta siitä vaiheessa, kun toiminta alkaa puuttua liikaa muiden elämään, niin jokin raja ylittyy.
– Tästä päästään demokratian ytimeen eli erilaisuuden sietämiseen. On surullista, että ääriliikkeet omivat jokaiselle suomalaiselle kuuluvia Suomen lipun kaltaisia kansallisia symboleita oman ahdasmielisen agendansa tunnusmerkeiksi. Ja yhtä haitallisia ovat nämä toisen äärilaidan hyväuskoiset hölmöt, jotka rinnastavat samat kansalliset symbolit automaattisesti äärioikeistoon, Pasi toteaa.
– Suomen konsepti on nerokas, eikä se ole tullut ilmaiseksi. Olemme vapaita ihmisiä, joilla on tiettyjä velvollisuuksia ja aivan valtavasti oikeuksia. Haluammeko tosiaan tärvellä se menemällä poteroihin, joista käsin pyritään haalimaan etuja vain sille omalle kuppikunnalle tai viemään niitä joltakin toiselta pois? Asioita pitäisi pystyä tarkastelemaan yhteisöllisestä näkökulmasta, ei vain oman edun kautta, Pasi toteaa.
Pasi kertoo olevansa henkeen ja vereen rauhan ihminen.
– Meidän pitää pystyä kunnioittamaan erilaisia näkemyksiä tässä yhteiskunnassa ja pyrkiä terveeseen kansalliseen konsensukseen. Ei ole ihme, että viipurilaissyntyisestä Martti Ahtisaaresta tuli Nobel-palkittu rauhansovittelija. Evakkona hän ymmärsi, mitä menetys ja sota merkitsevät.
– Me karjalaiset, jos ketkä, tiedämme mitä rauhan katoaminen tarkoittaa.
